Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

Haudan tällä ja tuolla puolen – "Viime kädessä suru on työstettävä yksin"

Puolisoni sairasti parantumatonta tautia, joka lopetti hänen elämänsä viime kesänä. Kuolema päätti lähes kuuden vuosikymmenen yhteiselomme. Tavanomaisesti käsitettynä suru merkitsee ikävöintiä, kaipausta, menetettyjä muistoja ja elämyksiä – niin mieluisia kuin epämieluisiakin. Jo poismenneen jonkin käyttöesineen näkeminen virittää haikean olon. Runoilijat kuvaavat surua kokonaisvaltaisesti muun muassa laajenevana renkaana veteen heitetyn kiven jäljiltä tai kaikkialle leviävänä savuna. Paljon kertovia runokuvia. Surussa olet kiinni – olet ja elät. Taustalla leijuu ehdoton palautumattomuus. Surutilanteet ovat erilaisia. Lisäpainoksi voi tulla toimeentulohuolia ja poismenneen jättämien asioiden selvittelyä. Oma lukunsa on lasten suru oman ohella. Usein se on vaikeinta ja riipaisevinta. Otan osaa! Ilmaus on usein vain etiketin mukainen kohteliaisuus läheisen menettäneelle. Sekin lämmittää mieltä. Viime kädessä suru on kuitenkin työstettävä yksin. Keinot ovat kullakin omanlaiset, yleisiä ohjeitakin toki on. Käytössä viljelty sana ’surutyö’ tuntuu hieman omituiselta. Parempi olisi puhua prosessista. Terveesti sujuvana suruprosessi hoitaa mielen tasapainoon pitkän ajan kuluessa – ei entiseen, mutta uuteen ja elinkelpoiseen. Suru ei ole vain elonjääneen osapuolen asia. Poismennyt on mukana. Yksipuolinen suru johtaisi itsekkyyteen tai ainakin itsekeskeisyyteen. Surevan mieli voi kapeutua vain itsensä säälimiseen. Paradoksaalisesti hän saattaa tuntea tulleensa jopa petetyksi. Ehkä sekin kuuluu prosessiin, joka on yksilöllinen. Poismennyttä kunnioitamme syvemmin muistelemalla hänen hyvyyttään ja heikkouttaan. Suruni itsekkyyttä vähentää, että muistelen säälien hänen sairaudenajan kärsimyksiään. Enhän voi tuntea niitä konkreettisesti, mutta uskon niissä myötaelämisen yhdistävän meitä – haudan tällä ja tuolla puolen.