Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

Miksi VaLePa pelaa osan peleistään Tampereella? Näin seuran toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie vastaa

VaLePa on pelannut kuluvalla kaudella osan mestaruusliigapeleistään Tampereella. Tyrvään Sanomien lukijat ovat ihmetelleet, miksi näin on. Seuran toiminnanjohtajan Hanna Arve-Talvitien mukaan syitä on useampia. –Haluamme laajentaa talousaluetta ja tarjota yhteistyökumppaneillemme mahdollisuuden laajeta Tampereen suuntaan, Arve-Talvitie vastaa. Hän muistuttaa, että ensi keskiviikkona Kaupissa pelattavan CEV Cupin puolivälieräottelun osalta vaihtoehtoja Sastamalassa pelaamiseen ei edes ollut. CEV:n säännöt ja Vexve Areenan koko eivät mahdollista pelaamista. "Faneille jotain uutta ja erilaista" Kotimaisessa mestaruusliigassa kotipelien jakaminen kahden kaupungin kesken on ollut seurajohdon mukaan VaLePalle onnistunut ratkaisu. Katsojat ovat löytäneet sekä Sastamalan että Tampereen pelit. Joukkueen yleisökeskiarvo on tällä hetkellä mestaruusliigan suurin. –Valintoja voi aina tehdä sen suhteen, missä pelataan, mutta uskon, että Kaupin pelit ovat tuoneet kaikille VaLePa-faneille vähän jotain uutta ja erilaista, Arve-Talvitie sanoo. Yhteistyökumppaneita enemmän VaLePa tiedotti jo viime keväänä pelaavansa osan kuluvan kauden mestaruusliigapeleistään Tampereella. Samassa yhteydessä seura kertoi nimimuutoksestaan VaLePa Sastamala Tampereeksi. Arve-Talvitie toteaa, että VaLePan yhteistyökumppaneiden määrä on lisääntynyt Tampere-pelien myötä, mutta myös nykyiset kumppanit ovat hyötyneet Tampereen peleistä. –He saavat näkyvyyttä laajemmin. Yritysten välimatka Sastamalan ja Tampereen välillä pienenee, Arve-Talvitie perustelee.