Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Sastamalan Wanhat talot -tapahtuma johdatti juurille – "Tyrvään Tussut Mattiloina maailmalle"

Tiesin isoisäni Kaarlo Mattilan olevan kotoisin Tyrväältä, ikivanhalta perintötilalta, jonka kaksi päärakennusta seisoivat kalliolla lähellä Rautavettä. Pihapiirissä piti olla navetta, aittoja ja latoja sekä suuri riihi. Notkossa virtasi puro. Talossa pidettiin paljon juhlia. Isoisäni lähtöön liittyi jokin tragedia, jonka vuoksi asiasta ei puhuttu. Muuta en tiennyt. Näillä eväillä päädyimme Stormin kappelilta Evontielle: siellä on tuntomerkkeihin sopiva, Äijälän joskus ostama tila, jonka nimi on ollut Mattila. Kaksi päärakennusta, joista toinen autio, olivat uudempia, mutta kalliolla oli suuri riihi ja lähellä Evonjoki. Ystävälliset paikalliset ihmiset antoivat vinkkejä aikamatkailuun: Iso-Iivarien talonhaltijaluettelo ja Attilan sukututkimus vastasivat moneen kysymykseen. Isoisäni veljen lehtijutusta vuodelta 1958 sain myös tietoa kylän ja suvun elämästä. Yhtään kuvaa 1800-luvun Laukulasta en ole löytänyt. Laukulan kylä – yli 500 vuotta talonpoikaishistoriaa Laukulan kymmenestä perintötilasta ja niiden haltijoista on kirjoitettua tietoa uskonpuhdistuksen alkumetreiltä Kustaa Vaasan järjestäessä valtakuntaansa. Monet, esimerkiksi Mattilan omistajat tunnetaan vuodesta 1524. Toki maata viljeltiin jo sitä ennen. Vuosisatojen varrella kylän suvut risteytyivät keskenään ja tila siirtyi aina esikoispojalle, tai -tyttärelle, ellei poikaa ollut. Ainakin kuusi tilaa olivat Mattiloiden sukulaisten hallussa. Ellei suoraa sukulaissuhdetta ollut, oltiin kummeja, kälyksiä tai muita perhetuttuja. Syytä juhliin oli siis usein. Ruokavalio oli kaikilla sama: perunaa, läskisoosia, ruisleipää, ohrapuuroa, kutunjuustoa, talkkunavelliä, kaljaa, Porista haettua suolakalaa ja teurasaikaan lihaa. Kesäsunnuntaisin soudettiin Pyhän Olavin kirkkoon virsiä veisaten. Luettiin Raamattua ja Tyrvään Sanomia. Maatyöt tehtiin samalla aikataululla, samoin menetelmin, vieri vieressä kukin omilla saroillaan. Isojaon jälkeen osa asukkaista siirtyi saamiensa tilusten äärelle. Viljelysten pirstaleisuus oli silti ongelma varsinkin maanviljelyn koneistuessa. Vähä-Iivarista tuli 11. tila, isäntänään Jacob Jöransson Tussu, myöhempien Mattiloiden sukulaismies. Laukula 8, Mattila, Keskinen eli Tussu Mattiloiden vanha nimi oli Tussu. 1500-luvulla Mattilan ensimmäiset isännät olivat Holppeja, ja vuosina 1652–1842 Tussuja, joista ensimmäinen oli Margareta Eerikintytär. Mahtoiko hän olla se, joka perimätiedon mukaan tuotiin 30-vuotisesta sodasta? Onko nimi Tussu käännös saksasta? Joka tapauksessa nimi lienee merkinnyt muuta kuin nykyään, koska myös vävyt pitivät nimen. Isovihan jälkeen, kun vuonna 1722 Tussuun saatiin vävy Yrjö Markunpoika Törmän talosta Ekosta, sukulinja on selkeä. Vuonna 1842 Matti Matinpoika Tussu vaihtoi nimen Mattilaksi. Hänellä oli 9 poikaa ja tytär – häntä seuraavalla eli Kaarlo Mattilan isällä Heikki Mattilalla oli kaikkiaan 12 lasta. Lisäksi talossa eli tuolloin renki Aulis Kolari perheineen ja piika lapsensa kanssa. Tämän isän nimen kohdalle pappi on kirkonkirjaan riipustanut reilusti: ”äpärä”. Kaksi päärakennusta oli hyvinkin tarpeen parikymmenpäiselle joukolle. Mattilassa oli kaksi torppaa: Takala ja Mäkelä. Yhtenäinen tilus ulottui Evonjoen sillalta nykyiselle Pirkanmaantielle. Sen toisella puolen lisämaita oli hajallaan siellä täällä. 11 talon ja noin 40 torpan Laukula oli väkirikas kylä, jonne Stormin mallin mukaan puuhattiin kansakoulua jo 1800-luvun lopulla. Tyrvään Tussut Mattiloina maailmalle Vanhoina aikoina kylien väkiluku ei kuitenkaan räjähtänyt. Perimisjärjestys piti sen vakaana. Tilattomat hakeutuivat muualle. Välillä miehet vietiin sotiin, välillä katovuodet ja kulkutaudit autioittivat kylän. Vuosina 1697–1710 kuusi tilaa kymmenestä oli autiona. Aina silloin tällöin idän sissit tai sotajoukot polttivat kylän ja väki pakeni piilopirtteihinsä. Laukula, Mattila sen mukana, paloi ilmeisesti vuosina 1808–09. Myös nälkävuosi 1867 ja epidemiat verottivat väestöä. Mattilaa ei kumpikaan nälkävuosi pahemmin koskettanut. Katastrofien jälkeen talot rakennettiin uudestaan, elämä jatkui, kunnes uusi aika pyyhkäisi yli. Tyrvään Tussut levisivät maailmalle Mattiloina, Attiloina, joista Kaarlon serkku Sulo perusti Hyvinkäälle verkatehtaan, Matlineina tai vaimonsa nimen otettuaan Teereinä, Seppinä, Leiposina, Maijaloina. Keskisen mäen vanhat talot vaihtoivat omistajaa, autioituivat, paloivat tai ne purettiin. Yhteys juuriin katkesi. Äkkilähtö ja muiston kuolema Kaarlo Mattilan kotoa lähtö ja tilan perikato oli nopea ja lopullinen. Perheenisä Heikki kuoli yllättäen parhaassa iässä vuonna 1895 ja Kaarlo jäi muutamaksi vuodeksi auttelemaan tilanhoidossa vanhempaa veljeään, joka oli tilan perijä. Leskiäiti piti ohjat käsissään loppuun asti. Perimätieto, jonka mukaan isän kuoltua ”rommi-Oskari” pelasi ja joi tilan, ei siltä osin pidä paikkaansa. Toiseksi vanhin poika, Kaarlo, vältti tsaarin armeijan ja hakeutui Saarijärvellä maamieskouluun. Tällä välin kotitila kuitenkin ajautui ulosmittaukseen. Nuoremmat sisarukset toivoivat, että Kaarlo olisi lunastanut tilan. Siihen hän ei pystynyt. Vuonna 1901 tila meni myyntiin. Leskiäiti kuoli suruun. Kaarlo ei mennyt edes hautajaisiin eikä pitänyt yhteyttä sukuunsa. Aiheesta ei puhuttu. Kuopus Lauri Matias oli 14-vuotias ja muutti heti aikuistuttuaan Amerikkaan. Muutkin sisarukset löysivät paikkansa opettajina, emäntinä, keskusneiteinä, maanviljelijöinä ja mielisairaanhoitajina. Vihtori suoritti tenttien keskikoulun ja päätyi Lapualle asemamieheksi. Hän sai vävykseen piispa Olavi Kareksen. Vihtorin ajan kultaamiin muistelmiin ja miniöiden kirjeisiin perustuvat vähät tiedot elämästä Laukulan Mattilassa. Tilansa menettänyt ”rommi-Oskari” kierteli Suomea, avioituikin, erosi, ja hänen huhutaan vanhana kulkurina majailleen Inkinmäellä joskus sota-aikaan. Laukulan perintö Kun ihmiset elävät vuosisatoja samoilla sijoilla, ovat sukua keskenään, tekevät työtä ja uskovat samalla tavoin, se edellyttää ja jalostaa heissä tiettyjä ominaisuuksia. Kaarlo Mattila ei tuonut itseään esille eikä puhunut omista asioistaan. Hänestä kyllä kerrottiin: Kannaksella Kirvun pappilan vuokraajana Kaarlo otti järjestyspoliisin sivutoimen. Tässä ominaisuudessa hän muun muassa auttoi itsenäisyysmiehiä pakoon tsaarin miliiseiltä. Kaarlo oli rauhan mies, joka taltutti puukkomiehet paljain käsin, vaikka oli hänellä pamppu ja pistooli, ja poliisin koppalakki, jota vanhanakin piti heinätöissä. Hän ei myöskään osallistunut vuoden 1918 kiistoihin. Vuodet 1924–1960 Kaarlo Mattila perheineen viljeli Saarijärven Kolkanlahden pappilan peltoja lopulta tilan omistajana. Hänet tunnettiin armottomana työmiehenä, asiallisena työnjohtajana ja raittiina, sivistyneenä seuramiehenä sekä komeaäänisenä bassona jumalanpalveluksissa. Saarijärven pitäjän historia esittelee hänet eturivin maanviljelijänä, joka käynnisti alueella menestyksekkään pienviljelijäyhdistystoiminnan. Hänen aikanaan pappilan entisten torppien ja siirtolaisten muodostama Kolkanlahden kylä kehittyi vauraaksi ja lämminhenkiseksi asuinyhteisöksi, joka varmaan vastasi Kaarlon Mattilan muistikuvaa lapsuuden kotikylästä Laukulasta. Kirjoittaja: Seija Hyötyläinen o.s. Mattila sela43@hotmail.com