Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

Ida Leino on kokoomuksen tuore kansanedustajaehdokas Sastamalasta – "Läpi mennään, muulla mentaliteetilla ei voi lähteä", sanoo 25-vuotias tuleva opettaja

Kokoomuksella on Arto Satosen lisäksi Sastamalassa toinenkin ehdokas huhtikuun eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen piirihallitus asetti 25-vuotiaan Ida Leinon Sastamalasta ehdolle Pirkanmaalla. Leino työskentelee kokoomusnuorten aluekoordinaattorina Pirkanmaalla ja Hämeessä. Hän opiskelee Tampereen yliopistossa luokanopettajaksi ja on koulutukseltaan kasvatustieteiden kandidaatti. –Nokialta Nea Lehmussaari on vetäytynyt ehdokkuudesta ja listalle aukesi nuoren naisen ehdokaspaikka. Olin aiemmin ilmaissut kiinnostusta ja sitä oli kysytty. Ajattelin ensin, että ehkä vasta neljän vuoden päästä, mutta sitten mietittiin asiaa uudestaan, Leino sanoo. –Teini-iästä saakka tämä on ollut unelma ja tavoite. Sitä kohti on kaikilla alueilla pyritty. On hieno ja rohkea juttu. Apajat Tampereen opiskelijapiireissä Nokialainen Nea Lehmussaari keräsi viime eduskuntavaaleissa 1303 ääntä, joista hän sai suuren osan Tampereelta. Myös Leino pyrkii keräämään ääniä Tampereen opiskelijapiireistä Sastamalan ohella. Hän opiskelee Tampereella viidettä vuotta ja on ollut mukana edustajistotoiminnassa. –Ehdokkaana ei voi lähteä muulla mentaliteetilla kuin että läpi mennään ja paras tulos tehdään. –Kohderyhmä ovat nuoret korkeakoulutetut, joita siltä suunnalta löytyy enemmän. Ida Leino on Sastamalan kokoomusnuorten puheenjohtaja ja toimii varavaltuutettuna Sastamalassa. Leino sai kuntavaaleissa 64 ääntä. Miksi Sastamalassa kokoomuslaista ehdokasta äänestävien pitäisi äänestää sinua, eikä Arto Satosta? Leino naurahtaa ensin. –Kunhan äänestää kokoomuslaista, se on aina positiivista. Olen nuori ja uusi henkilö. Toivottavasti pystyisin tuomaan raikkaita ajatuksia politiikkaan. Arto ei välttämättä ole profiloitunut kauheasti kasvatuksen ja opetuksen kysymyksiin. Ne ovat itselleni hyvin tärkeitä. Ei sitä lupausta vaalien alla Leinon mielestä työnteon pitää olla aina kannattavaa ja siitä pitää palkita. –Ahkeruus ja mahdollisuuksien tasa-arvo ovat tärkeät asiat. Onko vaaliteemasi: koulutuksesta ei leikata? Leino naurahtaa ensin. –Hyvä kysymys, kun olen opetusministeriä tavannut monesti ja hän sanoo, ettei viitsi enää luvata mitään. Mietin itsekin, ettei ehkä tässä vaalien alla kannata tehdä sitä lupausta. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että koulutuksesta nyt ei välttämättä olisi järkevää leikata ainakaan hirveästi. Täytyy katsoa kokonaiskuvaa. Nyt näyttää, että julkisia menoja tulee pienentää, niin sitten täytyy miettiä koulutuksen kokonaisuutta, Ida Leino sanoo. Sastamalasta eduskuntavaaleihin ovat asettuneet ehdolle kokoomuksen Arto Satonen ja Ida Leino, sdp:n Ilmari Nurminen, keskustan Pertti Hakanen, vasemmistoliiton Leena Saarela, perussuomalaisten Olli Kärki ja kristillisdemokraattien Petri Kulju.