Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

Sastamalan rikollisuus väheni selvästi – Nämä tekijät selittävät hyvää kehitystä: "Jos muutama aktiivitekijä on sisässä"

Rikollisuus on vähentynyt Sastamalassa selvästi kahden viime vuoden aikana. Poliisin tutkintaan tuli viime vuonna Sastamalassa viidennes vähemmän rikoksia kuin vuotta ja kahta vuotta aikaisemmin, kertovat poliisin vastavalmistuneet tilastot. Kaikkiaan rikoksia tehtiin 628 vähemmän kuin edellisvuonna. Etenkin omaisuus-, väkivalta- ja huumausainerikollisuus vähenivät. Edellisvuonna Sastamalassa tapahtui 136 väkivaltarikosta ja viime vuonna 104. Omaisuusrikosten osaltakin kehitys oli myönteistä. Niitä tuli poliisin tietoon viime vuonna 468, mikä on lähes 100 vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Sisä-Suomen poliisilaitoksen Sastamalan yksikön rikoskomisarion Pauli Pitkäkosken mukaan vähentynyt rikollisuus on huomattu myös paikallispoliisin tasolla. –Tämä huomattiin jo viime syksynä. Rikosten määrät vähenivät eikä ilmoituksia tullut niin paljon kuin aikaisemmin, Pitkäkoski sanoo. Hälytysjärjestelmät ja lukitukset hillitsevät Rikosmäärien myönteistä kehitystä selittää poliisin mukaan muutama tekijä. Esimerkiksi alueen väkiluvun väheneminen ja väestön ikääntyminen näkyvät rikostilastoissa, mutta merkittävä vaikutuksensa on myös sillä, että rikollisia ei ole vapaalla jalalla. –Jos muutama aktiivitekijä muuttaa pois tai on "sisällä", se näkyy tilastoissa, Pitkäkoski toteaa. Omaisuusrikoksia, kuten murtoja, hillitsevät osaltaan kehittyneet hälytysjärjestelmät ja lukitukset. –Riski jäädä kiinni on suurempi, Pitkäkoski sanoo. Maahanmuuttajien tekemistä rikoksista on puhuttu viime viikkoina laajasti Suomessa. Näkyykö tämä Sastamalan rikostilastoissa, Pauli Pitkäkoski? –Olen ollut 23 vuotta Sastamalan alueella ja koko tämän ajan alueella on ollut ulkomaalaisia, muun muassa Punkalaitumen vastaanottokeskuksessa. Tämä ei ole aiheuttanut meillä mitään piikkiä tilastoihin. "Henkirikoksissa paluuta normaalitilanteeseen" Rikosmäärissä on tilastollista vaihtelua vuosittain. Poliisi muistuttaa, että kun rikosmäärät ovat kuntakohtaisesti pieniä, suhteelliset muutokset voivat olla isoja. Tämä näkyy Sastamalassa erityisesti vakavissa väkivaltarikoksissa. Törkeät pahoinpitelyt vähenivät paikkakunnalla vuoden takaisesta viidestä kolmeen, henkirikokset ja niiden yritykset kymmenestä kahteen ja raiskaukset kuudesta kahteen. Pitkäkosken mukaan luvut eivät kerro koko totuutta. Vakavat väkivaltarikokset vähenivät viime vuonna selvästi, koska edellisvuonna näitä oli harvinaisen paljon. –Tämä on nyt lähinnä paluuta normaalitilanteeseen henkirikosten osalta. Tutkinta-ajat venyivät Vaikka rikoksia kaikkineen oli Sastamalassa edellisvuotta vähemmän, niiden tutkintaan kului aiempaa enemmän aikaa. Keskimäärin rikosten tutkinta-aika oli rikoslakirikoksissa 164 vuorokautta, mikä on noin 20 vuorokautta enemmän kuin vuotta tai kahta aikaisemmin. Luvuissa eivät ole mukana liikennerikosten tutkinnat. Pirkanmaalla keskimäärin tutkinta-ajat olivat Sastamalaa lyhyemmät, 121 vuorokautta. Pitkäkosken mukaan Sastamalan tutkinta-ajat venyivät muun muassa siksi, että edellisvuoden rikosmäärät olivat runsaat. Ne työllistivät tutkintaa vielä viime vuonnakin. Poliisin resurssit tutkintaan olivat Sastamalassa samat kuin edellisvuonna. Rikosten määrä väheni 21,3 prosenttia, 2945:stä 2317:ään. Väkivaltarikokset vähenivät 136:sta 104:ään. Pahoinpitelyiden määrä laski 120:stä 100:aan. Henkirikoksia oli 2 (5 vuonna 2017). Raiskauksia oli 2 (6 vuonna 2017). Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia tilastoitiin 1 (2 vuonna 2017). Omaisuusrikokset vähenivät 12,5 prosenttia, 535:stä 468:aan. Asuntovarkauksia oli 8 (saman verran kuin vuonna 2017). Vapaa-ajan asuntojen murtoja tapahtui 13 (21 vuonna 2017). Liikkeisiin tai tehdas- ja tuotantotiloihin kohdistuneita varkauksia oli 24 (13 vuonna 2017). Huumausainerikokset vähenivät 73:sta 55:een. Liikennerikokset vähenivät 651:stä 636:een.