Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

"On ihan hauskaa, että pääsee vähän vääntämään", sanoo Markus Alajoki – Vammalan lukioon ei ole koskaan tullut valtakunnallista Talousguru-palkintoa, mutta nyt siihen on mahdollisuus

–Pääsin käsittääkseni suorilla pisteillä loppukilpailuun. Näin ainakin ymmärsin, sanoo Vammalan lukion abiturientti Markus Alajoki , jolla on mielenkiintoinen ja kenties kohtalokas haaste edessään helmikuun lopulla. Alajoki, joka valmistunee ylioppilaaksi näillä näkymin tulevana syksynä, saa nimittäin kunnian osallistua valtakunnallisen Talousguru-kilpailun finaaliin, joka pidetään Helsingissä 27. helmikuuta. Tuon kunnian tuleva ylioppilas ansaitsi siten, että menestyi hyvin kilpailun alkukilpailussa Vammalan lukiolla. –Ei siihen tullut sen enempää treenattua. Enemmänkin se menestys tuli varmaan siitä, että olen ylipäätään ollut kiinnostunut taloudesta. Alajoki kertoo, että alkukilpailu suoritettiin samankaltaisessa ympäristössä kuin ylioppilaskoe. Alkukilpailussa piti kirjoittaa esseitä ja osata selittää käsitteitä oikein. –Finaaliin pitää varmaan treenata vähän enemmän. Siellä tulee kai jokin väittelykin tai sellainen. Eiköhän se kuitenkin riitä pitkälle, että seurailee mediaa ja katselee talousuutisia. Loppukilpailussa Alajoki kohtaa 13 vastustajaa ympäri Suomea. Mukana on kilpailijoita Espoosta, Helsingistä, Joensuusta, Kempeleestä, Pöytyältä, Raisiosta, Rovaniemeltä, Seinäjoelta, Turusta ja Vantaalta. Loppukilpailu koostuu kirjallisesta osuudesta ja suullisesta väittelystä, jossa loppukilpailijat puolustavat viiden minuutin pariväittelyissä erilaisia talouteen liittyviä väitteitä. –Uskoisin, että väittely on minun juttuni. On ihan hauskaa, että pääsee vähän vääntämään, Alajoki näkee. Palkintoina loppukilpailussa on paitsi rahaa myös opiskelupaikkoja. Alajoen tähtäimessä siintää kauppatieteellisen alan koulutus Tampereen yliopistossa. Sitä varten loppukilpailussa pitäisi sijoittua kolmen parhaan joukkoon. –Opiskelupaikka on ehdottomasti kiinnostavampi palkinto kuin raha. Kauppakorkeakoulu on ollut selkeä tavoitteeni lukiossa koko ajan, ja sitä varten tässä on opiskeltu. Mikäli Alajoki loppukilpailun voittaa, hänestä tulee kaikkien aikojen ensimmäinen Vammalan lukiossa oppinsa saanut Talousguru. Kilpailu järjestettiin ensi kerran vuonna 1997, ja voitto on aikaisempina vuosina mennyt Rovaniemelle, Helsinkiin, Jyväskylään, Kouvolaan, Tampereelle, Tornioon, Muhokselle, Keuruulle, Espooseen ja Ouluun. –Olisihan se tietenkin huikeaa olla ensimmäinen Talousguru tältä seudulta. Kilpailun voitto olisi jo muutenkin hienoa, mutta se tekisi siitä vielä hienompaa, Alajoki sanoo. Talousguru-kilpailun loppukilpailu Helsingissä keskiviikkona 27. helmikuuta. Markus Alajoki edustaa kilpailussa Vammalan lukiota.