Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Vanhaa Vammalaa: Sateinen kesä –"Nyt olisi niittokykyisille miehille töitä"

Vuonna 1974 kylvin Kiri-hernettä kahdeksan hehtaaria. Taivaalta tuli vettä, herne alkoi työntää lehtiä, kukat ilmestyivät valtavan kasvuston sekaan. Silloin oli aika ruiskuttaa sato kääriäistä vastaan. Kuivurityömaa oli parhaassa vauhdissa, lavat olivat valmiina, tornia suunniteltiin. Herne kasvoi kuin ukkospilvi, ja satoi aina vaan. Vaununperällä oli joutilaita poikia, pyöräilivät välillä katsomaan työmaata. Silloin keksin, mitä he voisivat tehdä. –Kuulkaas, kiinnostaako teitä ansaitseminen? Minä annan teille puolet saaliista, jos keräätte ja käytte torilla myymässä herneitä. Kyllähän se pojille sopi, minä vein heidät autolla torille. Kertoivat sitten päivän päätteeksi: –Sinne torille tuli joku mies, ja hän vaati meiltä torimaksua myyntipaikasta, ei kassaan sitten paljon jäänyt. –Jaha, tietenkin torivalvoja. Nyt tehdään niin, että te saatte pitää kaiken tulon, mitä vaan onnistutte saamaan. Jaatte sen keskenänne. Pojat poimivat vielä useita säkillisiä herneitä. Meillä oli kuivurilla tauko. Tanhuaa pitkin tuli kaksi sähkölaitoksen miestä. Molemmilla oli kädet täynnä palkoja, joita pistelivät suihinsa. Miesten ollessa kohdalla kysyin: Miltäs maistui? Minä myrkytin ne viime viikolla. Thyi puts, he sylkivät herneet suustaan ja menivät vikkelän näköisiksi. Herne tuleentui, ja Jussi tuli puimureineen hernemaan laitaan. –Näyttää niin kovin vetiseltä, mahtaako tämä onnistua? Ei onnistunut. Jussi koetti monesta kohtaa päästä puimaan, mutta maa oli niellyt liikaa vettä. Puimuri upposi jankkoa myöden eikä edennyt muutamaa metriä enempää. Koko eteläinen Suomi paini saman ongelman kanssa. Valtiovaltakin heräsi viljelijöiden vaikeuksiin. Päättivät antaa varuskunnista apua viljan korjuuseen. Soitin Hämeenlinnan varuskuntaan. –Nyt olisi niittokykyisille miehille töitä. Mahtaisiko sieltä löytyä? Vääpeli lupasi kahdeksan miestä. –He tulevat puolen päivän junalla Tyrvään asemalle, sieltä käytte hakemassa heidät. Vielä keskusteltiin pienestä korvauksesta poikien työstä. Sovittuna päivänä olimme Osmon kanssa kahdella autolla poikia vastassa. Sieltä he tulivat asepuvuissaan ja reput selässään. Innanmaassa tehtiin tilanneselvitys. Pojat majoittuivat sivurakennukseen. –Vessaa ei teille ole, käytte tuossa navetan päädyssä puuceessa, ruoan saatte talon puolesta. Töitä tehdään seitsemästä aamulla viiteen illalla. Vapaa-aikana ilmoitatte minulle, jos haluatte kaupunkiin, minä vien, mutta takaisin saatte tulla omin nokkinenne. Kukas teistä on niittänyt ennen? Yhdenkään käsi ei noussut. –Jaha, täysiä ummikkoja. Ei se mitään, työ on helppoa, mutta raskasta. Aamulla aloitetaan. Ostin uusia rautavartisia viikatteita ja hankoja Kivirannasta kuusi kappaletta. Heinäseipäitä talossa oli yli 200, lisää hain Alangon Matilta ja Lehdon Jussilta. Lisääkin saisin, mikäli niitä tarvittaisi. –Tämä on työmaa, hernettä niitetään ja laitetaan seipäälle. Jaetaan joukko kahteen, puolet aloittaa niiton, muut jakavat seivästämisen ja hankoamisen. Puolelta päivältä vaihdetaan ryhmiä. Nyt on tärkeintä, ettette huiski toisianne kintuille viikatteilla, ettekä pistä hangoilla. –Minäpä näytän ensin niittoa – rauhallisia vetoja kiertäen koko kropalla, ei pelkillä käsillä, ne väsyvät muuten. Seuraavaksi seiväs pystyyn. Hanko käteen, luokon nosto piikkeihin ja varovainen laitto seipäälle. Alimman pulikan on oltava paikoillaan, mutta ylempi laitetaan vasta sitten, kun kasa ylettää sen reiän tasalle. Niin alkoi varusmiesten niittotalkoot. Pellolle kasvoi mahtava rivistö. Viikon työn jälkeen he olivat saaneet pystyyn 1200 seivästä. Pojat saivat kyytejä kaupunkiin niin paljon kuin halusivat. Ruokaa saivat syödäkseen, iltateet keittivät itse, talosta tuli siihenkin leivät ja voit, sauna lämpeni joka ilta. Pois lähtiessään pojat sanoivat olevansa oikein tyytyväisiä viikkoonsa. Eivät olleet kouluttajat käskemässä, ja iltaisin pääsivät kylille. Tulihan sieltä varuskunnasta sitten laskukin. Sen laitoin roskakoriin.