Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Koulujen ja sivistyspalveluiden ensimmäiset ratkaisuvaihtoehdot julki huhtikuussa – Tuleeko Häijään ja Uotsolan välille yksi monipalvelukeskittymä?

Sastamalan Mouhijärvellä voi olla tulevaisuudessa yksi iso koulu- ja sivistyspalvelukeskittymä Häijään ja Uotsolan taajamien välillä. Näin voi olla, jos alueella parhaillaan käynnissä olevat kuntotutkimukset osoittavat, että nykyiset Häijään ja Mouhijärven koulurakennukset ovat huonossa kunnossa, ja jos kaupunki näin myöhemmin päättää. Mouhijärven koulu- ja sivistyspalveluiden tulevaisuus on yksi asioista, joita Sastamalan kaupunki pohtii parhaillaan käynnissä olevan palveluverkkoselvityksen osana. Valmistuttuaan palveluverkkoselvitys läpivalaisee kaupungin sivistyspalvelut ja selvittää eri alueiden kiinteistöjen kunnon. Selvityksen tarkoitus on rakentaa vaihtoehtoja koko Sastamalan alueen sivistyspalveluiden järjestämiseksi vuoteen 2030 mennessä. Sastamalan kasvatusjohtaja Pekka Kares korostaa, että katse on useamman vuoden päässä tulevaisuudessa. –Nyt puhutaan vaihtoehdoista. Ratkaisut tehdään myöhemmin, Kares toteaa. Jotain selvinnee jo lähikuukausina, sillä kaupunginvaltuuston on määrä tehdä ensimmäiset linjaukset Sastamalan koulu- ja sivistyspalveluista kesäkuussa. Suunnitelmat koskevat Sastamalan pohjoista aluetta, eli Suodenniemeä, Häijäätä, Mouhijärveä ja Karkkua. Sylväällä kuntotutkimukset syksyllä Sivistyspalveluiden palveluverkkoselvitys käynnistyi Sastamalan pohjoiselta alueelta. Kesän jälkeen palveluverkkoselvitys jatkuu Vammalan keskustassa ja läntisellä alueella. Sylvään koululla kuntotutkimukset on tarkoitus tehdä syksyllä. Toistaiseksi kiinteistöjen kuntotutkimuksia on tehty Häijään koululla, Mouhijärven yhteiskoululla ja Suodenniemen urheilutalolla. Näiden tulokset selviävät maaliskuun loppuun mennessä. Kareksen mukaan kaikille sivistyspalveluiden kiinteistöille ei tehdä kuntotutkimusta automaattisesti, vaan syyniin joutuvat ne kiinteistöt, joissa on todettu sisäilmaoireilua tai jotka ovat vanhoja. Mouhijärven yhteiskoulussa sisäilmaongelmia on todettu entuudestaan. Suodenniemen urheilutalolla ja Häijään koululla tutkimukset tehdään Kareksen mukaan siksi, että kiinteistöt ovat vanhoja. Kuntotutkimuksista huolia ja mahdollisuuksia Kasvatusjohtaja ei lähde arvioimaan, mitä koulujen kuntotutkimuksissa tuleman pitää. –Huolestuttavaa on se, että kuntotutkimuksissa, joita on tehty, tulos on ollut, että kiinteistöjä ei kannata alkaa peruskorjata, Kares sanoo, mutta näkee tässä myös mahdollisuuden. –Kun alueiden oppilasmäärät ja lapsimäärät muuttuvat, meidän ei tarvitse tukeutua vanhoihin seiniin, mikä luo uusia mahdollisuuksia. Missä on kiikoislaisten ja suodenniemeläisten lähiyläkoulu? Sivistyspuolen palveluverkkoselvityksiä on tehty viime aikoina muun muassa Porissa. Siellä on taulukoitu alueittain eri sivistyspalveluiden toteutusvaihtoehdot ja laskettu niiden kustannusvaikutukset kaupungin käyttötalouteen ja investointeihin. Kareksen mukaan samaa mallia on tarkoitus käyttää Sastamalassa. Kiinteistöjen kuntotutkimusten lisäksi palveluverkkoselvityksessä otetaan huomioon eri alueiden oppilasennusteet ja Sastamalan kaupungin strategiset tavoitteet esimerkiksi Mouhijärven alueen kasvun ja muuttovoiton suhteen. Samassa yhteydessä punnittavaksi tulee myös Kiikoisten ja Suodenniemen alueen yläkoululaisten suuntautuminen. Tällä hetkellä suodenniemeläisten lähiyläkoulu on Mouhijärvellä ja kiikoislaisten Kiikassa. Käynnistyi tänä vuonna Sastamalan pohjoiselta alueelta, eli Suodenniemeltä, Mouhijärveltä, Häijäästä ja Karkusta. Jatkuu tämän jälkeen Vammalan keskustaan ja läntiselle alueelle Kiikkaan, Kiikoisiin ja Keikyään. Koskee muun muassa kaupungin kouluja, päiväkoteja, kirjastoja ja nuorisotiloja. Tavoitteena on selvittää, miten sivistyspuolen palvelut kannattaa tulevina vuosina järjestää, ja tarkastella sivistyspuolen kiinteistötilannetta sekä palvelutarvetta eri puolilla Sastamalaa. Yhtenä vaihtoehtona kyseeseen voivat tulla monipalvelukeskukset, jotka yhdistävät yksien seinien sisälle useat alueen palvelut. Pohjoispuolen sivistyspalveluiden osalta kaupunginvaltuusto tekee päätöksiä kesäkuussa. Vaihtoehdot pohjoispuolen sivistyspalveluiden tulevaisuuden toteuttamismalleiksi tulevat julkisuuteen huhtikuussa ja kuntalaiset pääsevät sanomaan näistä mielipiteensä tämän jälkeen.