Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sastamalan kukkapeltosuunnitelmat: "Raha ei mene hukkaan, vaan moni ilostuu kukista"

MIELIPIDE Tyrvään Sanomissa kysyttiin 14. maaliskuuta mielipidettä Sastamalan suunnitelmista kylvää eri puolille kaupunkia kukkapeltoja 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Ajatus on erityisen hyvä. Olen odotellut jotain tällaista jo kauan. Asuimme ennen Sastamalaa Porvoossa. Siellä olivat pellot täynnä kukkia. Olin keräämässä kukkia pelloilta useat kerrat. Pelloilla oli jopa herneitä kasvamassa. On hyvin suotavaa, että kukkapeltoja laitetaan Sastamalaan. Mielestäni kukkiin käytettävä raha ei mene hukkaan, vaan moni ilostuu niistä. Kukkapellot houkuttelevat myös tarpeellisia hyönteisiä, jotka muuten näyttävät vähenneen. Tyrvään Sanomien Keskustele-palstalla 7. maaliskuuta kirjoittaja kertoi kukkapellolle suuntautuneen autoilun lisänneen melua Sarkiankadulla viime kesänä. Totta kai aina kuuluu liikenteen ääniä. Ei se kuitenkaan kukkien loistoa himmennä. Ihminen tarvitsee luontoa. Kukkapellot ovat virkistäviä, etenkin, kun niiltä voi kerätä kukkia itselleen. Terttu Herranen