Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

Voimakas uupumus vei rovasti Osmo Ojansivun eläkkeelle – Tulossa on muistelmakirja, jossa hän avaa syitä

Kun rovasti Osmo Ojansivu jäi kymmenisen vuotta sitten eläkkeelle Vammalan kirkkoherran virasta, hän ensi töikseen nukkui kaksi viikkoa yhtä soittoa. Se hiukan helpotti ja pyyhki pois päällimmäiset paineet. –Eläkkeelle jäämisen syinä olivat voimakas uupumus ja burnout. Sairastumisen taustalla olivat ennen kaikkea Tyrvään Pyhän Olavin kirkon tuhopolttoon liittyvät asiat ja taistelu työjärjestelyistä naispappeutta vastustavia pappien kanssa, kertoo Ojansivu. Myös kirkon jälleenrakentamisen johtaminen rasitti. Koko ajan Ojansivu hoiti tunnollisesti kaikki kirkkoherran normaalit työt. Hyvän hoidon, lääkityksen ja ystävien tuen avulla hän vältti syvimmän masennustilan, joka olisi vienyt elämänhalun kokonaan. Seurakuntalaiset eivät hylänneet Jonkin ajan kuluttua seurakuntalaiset alkoivat kysellä Ojansivua papiksi hautajaisiin, vihkimisiin ja kastetilaisuuksiin. Lisäksi Lavian seurakunta pyysi tekemään kirkkoherransa sijaisuuksia. –Tuntui upealta huomata, etteivät seurakuntalaiset hylänneet minua. Jokainen työkeikka toi lisää voimaa ja itseluottamusta. Paraneminen alkoi edetä. Eläkepäiviin on tuonut runsasta sisältöä myös matkustaminen. Oma mielipaikka on Intia, mutta hän toimii myös ennen kaikkea Italiaan suuntautuvien ryhmämatkojen matkanjohtajana. Kesämökille Kiuralaan mies hakeutuu heti, kun lumet ovat sulaneet. Siellä erityisen mukavaa on lintujen bongailu. –Niin, että minulle kuuluu nyt ihan hyvää. –Tosin en koskaan pääse kokonaan yli noista virkaurani dramaattisimmista vaiheista. Muistelmat julki kesällä Ojansivu julkaisee Vanhan kirjan päivillä kesällä muistelmateoksen Papiksi syntynyt , jonka kustantaa Warelia. Teos on parhaillaan editointivaiheessa. Siitä tehdään myös äänikirja, jonka Ojansivu lukee. –Kirjassa julkaistaan Tyrvään Sanomissa ollut kuva lähtöjuhlastani. Siitä näkee selvästi, kuinka huonossa kunnossa tuolloin olin. Se ei ole kaunis kuva. Muistelmateoksen tekoon kannusti toimittaja Erkki Kesti , tuttu mies Kiikasta. Kesti ei osallistunut kirjoitustyöhön, vaan toimi eräänlaisena tutorina. –Kun päätös muistelmista oli tehty, itse kirjoitustyö sujui nopeasti. Todistin näin ainakin sen, että osaan kirjoittaa muutakin kuin saarnoja, Ojansivu naurahtaa. Vilpittömästi ja rehellisesti Muistelmissaan Ojansivu kirjoittaa elämästään vilpittömästi ja rehellisesti, sen hyvistä ja sen raskaista vaiheista. Kirja alkaa lapsuudesta ja etenee aikajanalla nuoruuden ja aikuisiän tärkeimpiin vaiheisiin. Kirjassa on kaksi kuvaliitettä Ojansivun mukaan kirjassa on jonkin verran uutta tietoa muun muassa Pyhän Olavin kirkon palosta ja siihen liittyvästä "homotaistelusta", kirkon jälleenrakentamisesta, kirkon taideteosten valinnasta ja naispappeuskiistoista. –Tuskin kirja kuitenkaan kohuotsikoita nostattaa. Haluan korostaa, etten missään nimessä ole liikkeellä kosto tai ilkeily mielessäni. Häämöttääkö kansankirkon loppu? Kirjassa Ojansivu kertoo lisäksi oman näkemyksensä kansankirkon tilasta ja tulevaisuudesta. –Pohdin sitä, mihin kirkko on oikein menossa ja miksi. –Mielestäni nykymenolla kansankirkon tilasta on syytä olla hyvin huolissaan. Tätä menoa jopa sen loppu saattaa pian häämöttää, toteaa Ojansivu paljastamatta perustelujaan tässä vaiheessa tarkemmin. Syntynyt 17. joulukuuta 1949 Kiikassa. Teologian maisterin tutkinto ja pappisvihkimys 1974. Ensimmäinen työpaikka Kankaanpään seurakunnan virallinen apulainen. Sieltä kappalaiseksi Vammalaan 1977 ja lopulta valinta kirkkoherraksi 1990. Eläkkeelle vuonna 2008. Valittiin kirkkoherraksi 4 756 äänellä 4. vaalisijalta.