Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Marttilan vesitorni saa uuden julkisivun ja kohdevalot – Vesisäiliö pois käytöstä remontin ajan

Sastamalan keskustassa Marttilassa sijaitsevan vesitornin kunnostustyöt käynnistyvät näillä näkymin ensi vuonna. Hankesuunnitelman mukaan vesitorni korjataan vaiheittain ja työt valmistuvat loppuvuonna 2020. Kunnostukseen sisältyvät muun muassa nykyisen julkisivuverhoilun uusiminen ja kohdevalaistuksen asentaminen. Marttilan vesitornissa tehtiin kuntotutkimus viime vuonna. Tornissa havaittiin puutteita muun muassa liukuvaletussa jalkaosassa, jossa todettiin rengasterästen korroosiovaurioita. Lisäksi vesitornin kartio-osan levyverhouksen puukoolaukset ovat laajasti lahovaurioituneet ja vesikatteen pinta on kulunut etenkin niillä alueilla, joissa vesi lammikoituu. Sastamalan Veden käyttöpäällikön Petri Jääskeläisen mukaan osa korjaustarpeista on ollut silmin nähtävissä. –Torni on rakennettu vuonna 1977, eikä siihen ole tehty saneerausta aikaisemmin. Sortumavaaroja ei havaittu Vesitornissa tehdyn kuntotutkimuksen mukaan tornin betonirakenteet ovat pääosin hyväkuntoisia. Tornin lopullinen kunto selviää kuitenkin lujuuslaskelmissa, jotka tehdään tornin korjaussuunnittelun yhteydessä. Kuntotutkimuksessa sortumavaaroja ei havaittu. –Lujuuslaskelmien avulla varmistetaan, ettei sortumavaaroja ole, Jääskeläinen sanoo. Lujuuslaskelmat ovat tarpeen, sillä vuonna 2015 ne muuttivat täysin keskusta-alueen toisen vesitornin, Nuupalan vesitornin, korjaussuunnitelmat. Laskelmat osoittivat, että tornin ei olisi ennen kunnostusta pitänyt pysyä tyhjänäkään pystyssä. Nuupalan vesitornin kunnostus maksoi neljä vuotta sitten vajaat 800 000 euroa. Vesisäiliö pois käytöstä remontin ajan Marttilan vesitornin remontissa on tarkoitus korjata tornin korroosiovauriot, pinnoittaa säiliöallas sekä uusia vesikatto ja säiliöosan julkisivuverhous kokonaan. 1000 kuutiometrin kokoisen säiliöaltaan korjauksen ajan vesitorni on pois käytöstä. Vedenjakelu Marttilan alueen painepiirissä hoituu tällöin pumppaamalla. –Vesijohtoverkossa pidetään vakiopainetta pumppaamalla, eli sähkön varassa ollaan koko tämän ajan. Pumput eivät saa pysähtyä tai tulee vedenjakelukatkos. Lisäpumppuja korjauksen ajaksi ei välttämättä tarvita, sillä Marttilan paineenkorottamossa on pumppuja, joilla vesi nostetaan torniin tälläkin hetkellä. Vielä ei ole kuitenkaan selvää, riittääkö nykyisten pumppujen teho. –Tämän vuoden aikana tehdään laskelmat siitä, ovatko pumppujen tehot riittävät, vai joudutaanko pumppuja uusimaan tai vaihtamaan. "Valaistussuunnittelijan innovaatioita kuuntelemme" Jääskeläisen mukaan tornin uutta julkisivuverhoilua tai esimerkiksi kohdevalaistusta ei ole vielä mietitty. Se pohditaan tänä vuonna korjaussuunnittelun yhteydessä. Nuupalassa vesitornia valaisevat vaihtuvat värivalot. Tuleeko Marttilan vesitorniin kenties jotain samansuuntaista? –Mahdollisesti. Valaistussuunnittelijan innovaatioita kuuntelemme. Varmasti kartio-osa valaistaan alhaalta käsin eri puolilta, Jääskeläinen ennakoi. Kokonaiskustannusarvio 600 000 euroa Vesitornin korjaukseen on varattu määräraha Sastamalan kuluvan vuoden talousarviossa. Töiden kokonaiskustannusarvio on noin 600 000 euroa. Kaupunginhallitus käsittelee hankesuunnitelmaa maanantaina. Jos hankesuunnitelma hyväksytään, vesitornin kunnostusurakka tulee kilpailutukseen loppuvuonna. Rakentaminen ajoittuu ensi vuoden kevään ja syksyn väliseen aikaan. Ennen kunnostustöiden aloittamista Pirkanmaan pelastuslaitoksen on siirrettävä vesitornin katolla sijaitsevat laitteensa pois.