Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kaupunginjohtaja ennakoi Sastamalalle lisää investointimenoja ja velkatason kasvua – Viime vuoden tilinpäätös niukasti alijäämäinen

Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg ennakoi kasvavien investointimenojen rasittavan kaupungin taloutta tulevina vuosina ja velkatason nousevan. Sastamalan velkataso kasvoi viime vuonna jo noin 350 000 euroa, kertoo vastavalmistunut tilinpäätös. Sastamalan kaupunkitalouden viime vuosi päätyi 34 000 euroa alijäämäiseksi. Malmberg kuvailee vuotta kuitenkin kohtuulliseksi. Kaupunginjohtajan mukaan on esitetty ennakkoarvioita, joiden mukaan 2/3 kunnista tekee vuonna 2018 alijäämäisen tilinpäätöksen. Hän toteaa, että Sastamalankin taloudellinen kehitys on riippuvainen monilta osin valtion tekemästä kuntapolitiikasta. Muun muassa maakunta- ja soteuudistuksen kariutuminen lisää epävarmuutta kuntien taloudessa. Tällä hetkellä huolestuttavimpana näkymänä Malmberg pitää kaupungin nettomenojen 3,1 prosentin kasvua. –Meidän pitää edelleen jatkaa tuottavuutta parantavia toimenpiteitä sekä ennakoivaa otetta palvelurakenteen suunnittelussa. Nykypäivänä vaaditaan myös nopeaa reagointikykyä toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin, kertoo Malmberg. Lainamäärä edelleen alle kuntien keskiarvon Sastamalan kaupungin lainamäärä on 53,4 miljoonaan euroa eli 2167 euroa per asukas. Tämä on edelleen selvästi alle kuntien keskiarvon. Alhainen korkotaso ja Pirkanmaan sairaanhoitopiin ylijäämän palautus johtivat siihen, että rahoitustuotot olivat 1,2 miljoonaa euroa rahoitusmenoja korkeammat. –Tilanne on poikkeuksellinen ja tulevaisuudessa on syytä varautua rahoitusmenojen toisen suuntaiseen kehitykseen, talousjohtaja Elina Alajoki toteaa. Investointeja lähes 11 miljoonalla eurolla Sastamalan kaupunki ja sen liikelaitokset investoivat vuonna 2018 yhteensä 10,9 miljoonalla eurolla. Vuoden 2018 aikana muun muassa aloitettiin Vareliuksen koulun rakentaminen, kunnostettiin Ellivuorentie, viimeisteltiin Hyrkin ja Häijään liikealueet ja toteutettiin Uotsolantien perusparannus yhteistyössä Ely-keskuksen kanssa. Mouhijärven Maisemakylien kunnallistekniikan rakentaminen alkoi rinnakkaisväylän osalta Tiisalantiellä, ja Sastamalan Vesi -liikelaitos puolestaan investoi 1,9 miljoonan euron edestä vesi- ja viemäriverkostoihin. –Tulevina vuosina investointitasomme nousee entisestään, mikä johtaa vääjäämättä velkatason kasvuun. Palveluverkko 2030 suunnittelussa onnistuminen onkin tärkeää niin palveluiden turvaamisen, kaupungin vetovoimaisuuden kuin myös taloudellisen kantokyvyn näkökulmasta, toteaa Malmberg.