Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Tyrvään kirkko paloi 1997, sen jälkeen Suomessa on poltettu neljä muutakin kirkkoa – Tutkimusten mukaan tuhopolttajia yhdistää muutama tekijä

Pääsiäislauantaina 2016 Ylivieskan ympäristössä sytyteltiin perinteisiä pääsiäiskokkoja, kun yksi savupatsas alkoi herättää kaikkien huomion. Pian levisi tieto, että kaupungin 230-vuotias puukirkko oli tulessa. Sammutustoimet roihuavaa paloa vastaan olivat toivottomia, ja pääsiäisaamuna kirkon paikalla oli vain mustuneella kivijalalla törröttäviä seinänkappaleita. Pian varmistui, että kyseessä oli taas uusi tuhopoltto. Kirkon polttajalla oli takanaan avioero ja meneillään huoltajuusriita. Hänet määrättiin syyntakeettomana pakkohoitoon. Palo oli jo neljäs 1997 Tyrvään Pyhän Olavin kirkosta alkaneiden tuhopolttojen sarjassa. Kannelmäen kirkko poltettiin 2003, Porvoon Tuomiokirkko 2006 sekä myöhemmin vielä Kiihtelysvaaran kirkko 2018. Niistä jokainen aiheutti miljoonien eurojen aineelliset vahingot sekä korvaamattomat kulttuurihistorialliset menetykset, mutta myös paljon surua ja suuttumusta. Tyrvään kirkon polttaja pidätettiin vasta viiden vuoden päästä Tyrvään kirkon polttaja murtautui kirkkoon etsiäkseen ehtoollisviiniä. Kun sitä ei löytynyt, hän otti mukaansa muutaman vanhan raamatun ja kukkamaljakon ja poistui ulos. Siellä hän sai päähänsä ajatuksen palata kirkkoon ja sytyttää se tuleen. Kertomansa mukaan hänellä oli tarkoitus hävittää murrosta kertovat sormenjälkensä. Hänet saatiin poliisitutkinnan ansiosta pidätettyä vasta viisi vuotta tapahtuman jälkeen. Kiihtelysvaaran kirkonpolttaja oli aikaisemmin ottanut ja jakanut itsestään ottamaansa kuvaa kirkon tapulin edustalla. Hänen kotipihaltaan löytyi myös maahan poltettu ristikuvio. Paikkakuntalainen tuttu luonnehti häntä ”hiljaiseksi reppahousuksi”. Oikeudessa avoimesti esiintynyt syytetty oli kertonut olleensa koko ikänsä uskovainen. Sosiaalisen median päivitystensä mukaan hän oli isänmaahenkinen sekä erityisen kiinnostunut videopeleistä. Kiihtelysvaaran seurakunnan suntio pelasti viime tipassa turvaan alttaritaulun sekä vanhat ehtoollismaljat. Juuri muuta ei 250-vuotiaasta kirkosta jäänytkään jäljelle. Ryöstömurhapoltosta ei löytynyt pitävää todistusaineistoa Kuhmoniemeläinen talokas ja lautamies Antti Kähkönen sai vuonna 1804 syytteen ryöstömurhapoltosta. Kappeliseurakunnan kirkko oli tuhoutunut helluntaiyönä palossa ja kirkon rahakirstu löytynyt murrettuna lähistöltä. Kähkönen oli suurehkon tilan toinen perillinen, mutta hänellä oli palon aikaan meneillään oikeudenkäynti useista varkauksista. Pitäjän innokas nimismies oli varma hänen syyllisyydestään myös tuhopolttoon. Todistusaineistoa löytyi. Muuan emäntä oli samana yönä kohdannut Kähkösen soutamassa kirkkoa kohti hattu tiukasti silmillä. Eräs piika todisti löytäneensä syytetyn tavaroiden joukosta kolehtihaavin ja messukasukan ja muuta kirkon esineistöä. Myös Kähkösen oma veli todisti tämän syyllisyyden puolesta. Lisää epäilyä herätti, kun Kähkönen yritti karata tutkintovankeudesta, mutta saatiin pian kiinni. Piika tunnettiin kuitenkin kovana palturinpuhujana. Pitävän todistusaineiston puutteessa syyte ei johtanut tuomioon. Syyllinen tai ei, murhapolttosyyte oli kuitenkin raskas ies Kähköselle. Viisilapsisen perheensä kanssa hän eli syrjittynä mäkitupalaisena ja yhteiskunnan hylkiönä koko loppuelämänsä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun yksittäistä henkilöä syytettiin kirkon tuhopoltosta. Norjassa alkoi 1990-luvun alussa kirkon tuhopolttojen aalto Yksittäisiä kirkon tuhopolttajia tavattiin Suomessa 1900-luvun jälkipuolelle saakka vain puolenkymmentä. 1990-luvun alussa Norjassa alkoi suurta kohua herättänyt tuhopolttojen aalto. Kymmenien kirkkojen hävittäminen yhdistettiin siellä muun muassa saatananpalvontaan ja black metal -musiikin harrastajiin. Samoihin aikoihin myös Suomessa tuhopoltot ja etenkin niiden yritykset lisääntyivät, ja tällä vuosituhannella ilmiö on yhä kiihtynyt. Ylivieskan ja neljän muun tuhopolton sytyttäjät olivat iältään 18–29-vuotiaita miehiä. Kolme heistä oli tekohetkellä alkoholin tai huumeen vaikutuksen alaisena. Kolmella oli aikaisempaa eriasteista rikostaustaa. Vain Ylivieskan kirkon polttaja todettiin syyntakeettomaksi, muut neljä saivat oikeudessa 2,5–6,5 vuoden vankeustuomiot ja miljoonien eurojen korvausvaatimukset. Tuhopolttajat jaoteltiin 1950-luvulla kuuteen eri motiiviryhmään Pelkästään kirkkojen polttajia käsittelevää oikeuspsykiatrista tieteellistä tutkimusta ei aineiston vähyyden vuoksi ole. Vastaavat tekijöiden taustat pätevät kuitenkin myös muihin tuhopolttorikoksiin syyllistyneisiin. Niuvanniemen oikeuspsykiatrisen sairaalan johtaja Eila Tiihonen on tehnyt tuhopolttajia käsitelleen väitöskirjan 1990-luvulla. Laajan amerikkalaisen selvityksen mukaan tuhopolttajat jaoteltiin 1950-luvulla kuuteen eri motiiviryhmään: mustasukkaisuus, itsetuho, suuruusharhaluulo, heikko älyllinen taso, alkoholismi ja skitsofrenia. Länsimaissa tuhopolttajista noin kolmasosa on ollut psykoosisairaita viime vuosikymmeninä. Tekijän profilointi on mielekästä, jos etsitään paennutta sytyttäjää tai jos rangaistuksen ohessa tai sijasta harkitaan kuntoutustoimia. Suomessa tilastotietojen mukaan tuhopolttajat ovat mielenterveydeltään heikompikuntoisia kuin muut rikoksentekijät. Murhapolttorikoksista syytettyjä on Eila Tiihosen väitöskirja-aineiston mukaan määrätty mielentilatutkimukseen kuitenkin vain neljä prosenttia. Mielentilatutkimuksiin perustuvissa psykiatrisissa aineistoissa ei välttämättä ole rationaalisilta vaikuttavia tekoja, kuten protestointia, poliittis-uskonnollista kannanottoa, taloudellisen hyödyn tavoittelua tai muun rikoksen todisteiden hävittämistä. Huomion saaminen voi olla tietoinen tai tiedostamaton tavoite Tautiluokituskriteereissä tulipalojen sytyttely mainitaan nuorten käytöshäiriöoireena. Aikuisen persoonallisuuden häiriö voi ilmetä eristäytymisenä ja epäluuloisuutena. Niillä tuhopolttajilla, jotka tekevät myös muita rikoksia, esiintyy usein rikollista mielenlaatua kuvaavaa psykopatiaa. – Kirkkojen polttamisen tärkein syy yleismaailmallisesti kautta aikojen lienee uskontojen välinen erimielisyys ja siihen nivoutuva poliittinen mielenilmaus, vallan anastaminen tai sen näyttäminen. Näitä tekijöitä ei yleensä psykiatrisesti tutkita, Eila Tiihonen sanoo. – Huomion saaminen saattaa yksittäiselle kirkon tuhopolttajalle olla hyvin keskeinen, tietoinen tai tiedostamaton tavoite. Huomiota saa sitä enemmän, mitä suurempi ja arvokkaampi polttamisen kohde on. Perussyy huomion hakemiseen voi olla yhteiskunnallinen protesti tai hyvin henkilökohtainen pettymys ja avuttomuus. Teko voi olla myös avunhuuto hoitojärjestelmää kohtaan. Mieleltään sairas kirkonpolttaja saattaa toimia harha-aistimusten ohjaamana. Ne voivat johtua hoitamattomasta psykoosisairaudesta. Varsinaista kirkonpolttajan ”yleistä tekijäprofiilia” ei Eila Tiihosen mukaan voida psykiatrisen tutkimustiedon perusteella antaa. Vaikka risti tuhoutuu, sen sanoma jää Ylivieskan pitkäaikainen kirkkoherra Timo Määttä oli jo valmistautumassa eläkkeelle, kun pääsiäislauantaina 2016 hätäinen puhelu muutti kaiken. ”Kirkko palaa!” Hetken päästä Määttä oli seuraamassa, kuinka hänen rakas kotikirkkonsa tuhoutui täysin. Vielä edellisenä päivänä, pitkänäperjantaina, hän oli saarnannut siellä. Ajatuksissa pyöri vain: ”Eihän näin voi käydä meille?” Nyt kolme vuotta myöhemmin Määttä kiteyttää tapauksen merkitystä näin: – Kirkon alttaritaulun aiheena oli Kristus ristillä. Siksi aina kirkkoon tullessani sain yhdessä seurakunnan kanssa pysähtyä kirjaimellisesti Kristuksen ristin juureen. Palossa menetettiin historiallisesti arvokas rakennus, mutta ennen kaikkea rakkaaksi tullut Kristuksen kohtaamisen paikka. – Vaikka näkyvä kokoontumispaikka ristin juurella voi hetkessä tuhoutua, sanomaa rististä ei mikään mahti maailmassa voi tuhota. Olen kokenut Jumalan puhuttelevan tällä tapahtumalla itseäni ja koko seurakuntaa. Jumala salli tämän tapahtuvan. Se panee pienen ihmisen nöyräksi: kaikki on Jumalan varassa. Timo Määttä jäiseurakuntansa tueksi ja uuden alun rakentajaksi vielä kahdeksi vuodeksi. Eikä hänen ole tarvinnut olla tuossa työssä yksin. Palo synnytti seurakunnassa talkooliikkeen, ”Kirkkotalakoot”. Sen avulla vapaaehtoisia varoja uuden kirkon rakentamiseen on kertynyt jo 670 000 euroa. – Se kertoo seurakuntalaisten rakkaudesta kirkkoaan kohtaan. Palo on jättänyt pysyvän jäljen heidän sydämiinsä, Määttä toteaa. "Muistot eivät pala" -teos esitetään kirkkomusiikkijuhlilla Kirkon penkissä istuu kolmivuotias tyttö heilutellen varovasti jalkojaan. Vieressä turvallinen pappa laulaa virttä isolla äänellään. Se on ylivieskalaisen Marketta Känsälän ensimmäinen henkilökohtainen muisto kotikirkostaan. Kirkkoon liittyvät myös monet elämän käännekohdat: koululaisten kevätvirret, ripille pääsy, omat ja omien tyttärien häät, mutta myös monien omaisten ja sukulaisten siunaustilaisuudet. Kiirastorstaina ennen paloa hän oli kuoronsa kanssa laulamassa kirkossa ennen kuin se verhottiin mustiin pääsiäistä odottamaan. – Kun näin kirkon palavan, se oli kuin pahaa unta. Ensimmäinen tunne oli järkytys ja tuska. Pian selvisi, että palo oli nuoren ihmisen tekemä tuhopoltto. Silloin nousi vain huokaus ylöspäin, että läheisillä olisi voimaa ottaa tuo raskas tieto vastaan, Känsälä muistelee. Eniten hän jäi kaipaamaan kirkon ristiä, joka näkyi jo kauas Ylivieskaan saavuttaessa. Hän kaipasi myös kotikirkon kellojen ääntä ja suri urkuja ja alttaritaulua, jotka olivat kaikki poissa. Kirkon palon jälkeen valoisasta Suvannon kappelista tuli hänelle kuin uusi kirkko. – Siellä myös kuulin, että palaneen kirkon paikalle rakennetaan uusi kirkko. Odotan innolla sen valmistumista ja toivon, että nyt puolivuotias lapsenlapsenlapseni voisi kolmivuotiaana ihastella uutta kirkkoa samoin kuin isomummo aikanaan omaansa, Känsälä ajattelee toiveikkaana. Ensi kesänä hän laulaa kuoronsa kanssa Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla Ylivieskan kirkosta ja sen palosta kertovassa teoksessa. Teoksen nimi on ”Muistot eivät pala". Ylivieskan kirkon polttajalla oli diagnosoitu skitsofrenia. Hänellä oli takanaan avioero ja meneillään huoltajuusriita. Hänet määrättiin syyntakeettomana pakkohoitoon.