Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sastamalan Opiston kirjoittajat tekivät yli 60-sivuisen joululehden – Siitä tuli niin hyvä, että nyt suunnitellaan jo kesälehteä

– Kaikki innostuivat heti, sanoo Irmeli Knuutti Sastamalan Opiston kirjoittajakurssilta. Hän tarkoittaa kurssilaisten tekemää joululehteä, joka on juuri ilmestynyt. Sastamalan Opistossa oli joululehden tekoon varta vasten räätälöity kurssi. Tällä kurssilla syntyi yli 60-sivuinen joululehti, jonka sisällön ovat tuottaneet kurssilaiset itse. Opettajana on toiminut Tiina Laaninen . – Lehti on kokonaan itse tehty, ja siinä on monenlaista, Knuutti toteaa. Lehdessä on kirjoittajien jouluisia tekstejä ja tarinoita, runoja ja ruokaohjeita. Joululauluihin etsitään puuttuvia sanoja, ristikossa haetaan runon nimeä ja joulupähkinässä ratkotaan visaisia kysymyksiä. Lehdessä on myös kuvia ja piirroksia. Akvarellipiirrokset on maalannut kurssilla mukana ollut kuvataiteilija Kerttu Salonen . Kurssilaiset innostuivat joululehden tekemisestä niin paljon, että nyt suunnitellaan jo kesälehden tekoa. Vielä ensi kesäksi se ei valmistu, mutta kesällä 2021 sen on määrä olla valmis. Kesälehtikurssi alkaa opistossa ensi keväänä. – Kesälehdessä on romantiikkaa, ensisuudelmia ja kesätyömuistoja. Ennen tätä virittäydytään joulun tunnelmaan Kinnalan Koukulla Kiikassa. Torstaina 28. marraskuuta kurssilaiset lukevat ääneen joululehden tarinoita. Sastamalan Opiston kirjoittajakurssin joululehteä on myynnissä Tyrvään Kirjakaupassa, Pukstaavissa, Aktikvariaatti Tyrwäässä, Sastamalan pääkirjastossa, Aito-kaupassa Sastamalassa sekä Jaatsin kahvilassa, Kahvila Tyynessä ja Café Ernomasessa. 30.11. ja 1.12. lehteä myydään Sastamalan Citymarketin aulassa.