Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Kenestä tulee Sastamalan Avainhenkilö tänä vuonna? Kerro, kenelle huomionosoitus pitäisi antaa ja ehdota suosikkiasi tässä jutussa!

Viime vuonna Sastamalan Avainhenkilö oli Tyrvään Pappilan omistaja Kirsi-Marja Nieminen, entä nyt? Pitkän perinteen omaava kaupungin merkkihenkilön äänestys käynnistyy tuttuun tapaan, kun Sastamalan Avainhenkilö valitaan kaksivaiheisella yleisöäänestyksellä. Avainhenkilön julkistus tapahtuu kuitenkin aiemmista vuosista poiketen; Tyrvään Sanomien suorassa verkkolähetyksessä. Koronakesän takia perinteistä Kansanvallan juhlapäivää ei tänä vuonna järjestetä, minkä takia Avainhenkilökin paljastetaan verkon välityksellä. Nyt on aika ehdottaa! Kerro siis, kuka ansaitsee Sastamalan Avainhenkilön arvonimen vuonna 2020. Kuka on tehnyt erityisesti tänä vuonna hyvää Sastamalan eteen, lisännyt kaupungin tunnettuutta tai kehittänyt kuntaa muulla tavoin? Ehdota Sastamalan vuoden 2020 Avainhenkilöä Näin valinta etenee Avainhenkilöäänestyksen ensimmäisessä vaiheessa yleisö pääsee ehdottamaan omaa suosikkiaan vapaasti. Henkilön pitää asua Sastamalassa tai olla syntynyt nykyisen Sastamalan alueella. Samaa henkilöä ei voida valita Avainhenkilöksi uudelleen. Ehdotuksia otetaan vastaan sunnuntaihin 28. kesäkuuta asti. Äänestää voi Tyrvään Sanomien verkkosivuilla www.tyrvaansanomat.fi tai lähettämällä perinteistä postia osoitteeseen Marttilankatu 2, 38200 Sastamala. Postin kautta lähetettyjen ehdotusten pitää olla perillä viimeistään 28. kesäkuuta. Kerro henkilöä ehdottaessasi myös lyhyt perustelu siitä, miksi hänet pitäisi valita. Yleisöäänien perusteella toisen vaiheen äänestykseen etenee 5 eniten ääniä saanutta Avainhenkilöehdokasta. Heidän kesken suoritetaan toinen äänestyskierros 1.-12. heinäkuuta. Finalisteista eniten ääniä saanut kukitetaan vuoden 2020 Avainhenkilöksi Tyrvään Sanomien suorassa lähetyksessä osoitteessa www.tyrvaansanomat.fi. Avainhenkilö paljastetaan virallisena Kansanvallan päivänä 17. heinäkuuta. Avainhenkilö saa valinnastaan kunniakirjan ja kiertopalkinnon, kaupungin symbolisen avaimen. Avainhenkilöä äänestäneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto. Vuodesta 1992 Sastamalan ja sitä ennen Vammalan Avainhenkilö on valittu vuodesta 1992. Viime vuonna Avainhenkilöksi valittiin Kirsi-Marja Nieminen ja sitä ennen hyväntekijä Reino Rinne ja sitä edeltävänä vuonna eläinlääkäri Pertti Valkama. Äänestyksen järjestävät Tyrvään Sanomat ja Kulttuuria Kaikille ry. 1992 Antti Prusi 1993 Hannu Nikkilä 1994 Mauri Kunnas 1995 Paavo Salli 1996 Sauli Vainiomäki 1997 Ilpo Tiitinen 1998 Petri Koivu 1999 Ariel Mäki-Soini 2000 Osmo Ojansivu 2001 Armi Hohko 2002 Matti Valtteri Lehtinen 2003 Arto Satonen 2004 Mirja Tenkanen 2005 Jari Andersson 2006 Marja-Liisa Honko 2007 Ismo Mäkinen 2008 Pirkko Lahtinen 2009 Maiju Vuorenoja 2010 Miikka Mäkelä 2011 Pertti Hakanen 2012 Olli Kunnari 2013 Leena Virri-Hanhijärvi 2014 Kari Kivistö 2015 Ilmari Nurminen 2016 Jarmo Nieminen 2017 Pertti Valkama 2018 Reino Rinne 2019 Kirsi-Marja Nieminen