Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

”Näky oli kaunis, mutta viljelijän mieli oli epävarma – jopa huolestunut”

Katselen kotiseutuni viljapeltojen kypsyvää väriloistoa. Syyskuu etenee vinhaa vauhtia. Mietin, missä viipyvät peltojen jyrisevät puimurit? Teen niin, vaikka tiedän vastauksen. Vilja ei ole kypsää. Takana on eriskummallinen kasvukausi. Kun keväällä, koronan ja vapun aikaan, häilyvin toivein kylvöjä tehtiin, odotukset olivat korkealla. Kuten aina toukokuisina toiveiden hetkinä. Vaikka oli kylmää, järkyttävän kylmää, niin toivorikas kylväjä ajatteli, että vilu viljan kasvattaa. Ei ole hätää. Villapaidalla ja pitkillä kalsareilla on ennenkin toukoja tehty. Kalsea sääjakso venyi kuitenkin käsittämättömän pitkäksi. Oraita ei pintaan noussut. Ei, vaikka kuinka yläkerrastakin apua aneli. Sitten ryöpsähti maan päälle kesäkuinen kosteus. Juuristonsa kevään huurteessa vahvaksi kehittänyt oras alkoi komeasti vihertää. Viljelijän mielialat alkoivat nousta. Kyllä tämä tästä. Juhannus, tuo keskikesän uljas juhla, tuli ja meni. Maan päälle iski vuosisadan helleaalto. Aivan käsittämätön laatuaan. Sitä kesti pitkälle toista viikkoa. Tuorerehut ja heinät tehtiin loistavissa olosuhteissa. Ilman paitaa, shortsit jalassa. Mutta viljojen rytmi sekosi. Kosteuden ja sitä seuranneen vuosisadan helleaallon seurauksena jälkiversonta sekoitti sen. Pintaan tulivat loput itämättömät siemenet, viikkoja myöhässä. Näky oli kaunis, mutta viljelijän mieli oli epävarma. Jopa huolestunut. Kesä eteni, tuli elokuu. Yleensä toiveiden täyttymys. Viljapellot kuitenkin pettivät kylväjän mielen. Korsi oli tanakkaa, mutta monin paikoin onnettoman lyhyttä. Mitä pidemmälle kuukausi eteni, sitä huolestuneemmaksi kävi maamiehen mieli. Vihreä aalto ei pelloilta häipynyt. Ei, vaikka kuinka armoa aneli. Jälkiversonta näytti voimansa. Vilja ei näyttänyt kypsyvän lainkaan. Viimein, nyt syyskuussa, ennätyksellisen pitkä kasvukausi etenee kohden loppuaan. Vihreä värisävy kukoistaa yhä paikoin ja rikkaruohokin rehottaa. Puimurit on huollettu aikoja sitten työkuntoon ja osa viljoista on jo puitukin. Mutta vasta pieni osa. Samalla huoli syksyn ilmoista lisääntyy. Ensimmäiset myrskyt vaanivat jo pohjoisella Atlantilla ja odottavat iskuhetkeä Suomen salomaille. Monenlaisia satovuosia olen minäkin nähnyt. Mutta en monta tämän vuoden kaltaista. Onneksi suomalainen talonpoika on kuitenkin ikuinen optimisti. Niin oli Saarijärven Paavokin aikoinaan, kun halla korjasi sadon. Mutta hänpä keksi petäjäisen. Valitettavasti nyt eivät Paavon konstit taida auttaa. Pimenevän syksyn lyhyet poutajaksot pistävät nyt vipinää viljelijään. Kummallisen kasvukauden hedelmät pitää korjata. Periksi ei pidä antaa. Kun Paavokaan ei aikoinaan antanut. Kirjoittaja on talonpoika suodenniemeläisiltä vainioilta