Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Evakkotytön muistelmia Laviasta ja ulkomailta: Teoksen sankari perusti kultasepänliikkeen Laviaan

Kirjat Lea Honkanen: Mäkipirtin ikkunasta. Sunkirja 2019. 119 s. Lavia-aiheisia kirjoja ei ilmesty ihan joka viikko. Syyskuussa näki päivänvalon Lea Honkasen (s. 1943) teos Mäkipirtin ikkunasta. Kustantajana on reposaarelainen Sunkirja. Muistelmateos käsittelee Laviaa, Lavian karjalaisten historiaa sekä ilmasto- ja luontoasiaa. Pienenä Honkanen joutui Viipurin pommitusten keskelle kesäkuussa 1944. Puolitoistavuotias pani merkille ilmataistelun huuman Viipurin yllä. Iho ja keho kuulemma värikkään tapauksen muistavat, vaikka mielen muistikuvia ei ole. Teos alkaa Sieväsen evakkoperheen ensimmäisestä Lavia-kodista. Mäkipirtin ikkunat olivat kaksi- ja kolmiruutuisia. Pihapiirin täyttivät koivut, sini- ja valkovuokot sekä kielot. Teoksen sankari on kirjailijan karjalaisisä Kaarlo Sievänen (1910 – 1989), joka haavoittui sodassa. Toivuttuaan hän perusti kultasepänliikkeen Laviaan vuonna 1946. Sodan jälkeen Laviaan asutettiin iso joukko evakkoja, joille kaikenlainen järjestötoiminta oli mieluinen harrastus. Iloja ja suruja purettiin muun muassa opintokerhossa ja sen ohessa syntyneessä lehdessä Evakon ilo . Kultasepäntyön ja järjestötoiminnan lisäksi Kaarlo Sievänen ehti ongelle, pilkille, verkoille, uistelemaan ja savustuslaatikolle. Hän marjasti, sienesti, keräsi omenoita sekä teki vastoja. Isä nautti hetkistä luonnossa ja invalidimajan löylyistä Karhijärven rannalla. Välillä hän otti esiin vesivärit ja värikynät, maalasi, piirsi ja opetti ne taidot lapsilleenkin. Lavian Karjalaiset ry perustettiin 1946. Kaarlo Sievänen toimi vireän yhdistyksen puheenjohtajana ensimmäiset 25 vuotta. Sieväsen järjestötyö ei pysähtynyt karjalaisten toimintaan, vaan hänellä riitti lähtöjä moneen muuhunkin kokoukseen: oli sotainvalidit, sotaleskien ja kaatuneitten omaiset ry, sosiaalidemokraatit, kalastusseura, kansakoulun johtokunta ja yhteiskoulun kannatusyhdistys. Lisäksi Sievänen toimi koulun taloudenhoitajana ja Lavian kunnan ja paikallisen säästöpankin tilintarkastajana. Hän myhäili tyytyväisenä, kun Lavian keskustaan saatiin katuvalot 1966. Isänsä lailla Lea Honkanen on kirjoittanut aina. Hän oli kaksi kautta Etiopiassa lähetystyössä 1970- ja 1990-luvuilla. Isän tyttö purki maailmanmatkojaan Lavian-kotona käydessään. Ulkomailla Honkanen oppi juurien merkityksen. Niiden tunnot välittyivät 18-vuotiaan tytön runoon: "Jälleen olen tässä, puro soittaa sydämeni kieliä./ [--] Puro solisee kun ensimmäinen tähti pilkahtaa. Se laulu jää / poreilemaan sieluuni, / ja aina palaan sydämeni laulun kotiin, nuoruuteen." (1961) Hieman sekava maku Honkasen muistelmista jäi, vaikka kiintoisaa asiaa tuli vastaan paljon. Välillä kertoja liikkuu Kaarlo Sieväsen matkassa sotaretkellä, välillä seurataan aitiopaikalta Etiopian sisällissotaa keisari Haile Selassien valtakauden päättyessä. Sitten piipahdetaan tunnelmoimassa Lavian kotinurkilla. Kalastuskuvat Lavi- ja Karhijärveltä ovat mieliinpainuvan runollisia. Teoksen lopussa on kymmenen muuta lyhyttä muistelotarinaa sekä Evakon ilossa julkaistuja karjalaisrunoja. Kun Honkaset palasivat ensimmäiseltä työjaksolta Etiopiasta Suomeen 1970-luvun lopulla, he huomasivat maan sulkeutuvan saman tien: työlupia ei enää myönnetty lähetystyöntekijöille. He lähtivät seuraavaksi viideksi vuodeksi Australian Brisbaneen. Siitä ajanjaksosta kertoo Honkasen esikoisteos Brisbanen pappilassa (2018).