Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Jatkossa kaikki Vammalan, Äetsän ja Kiikoisten yhdyskuntajäte viedään Vaasan naapuriin asti – ”Mahdollistaa käsittelyhinnan alentamisen”

Loimi-Hämeen Jätehuolto (LHJ) on liittynyt Westenergy Oy:n osakkaaksi. Sopimus lyötiin lukkoon viime viikolla. Samalla saatiin päätökseen pitkä työ ja ratkaistua hyötykäyttöön kelpaamattoman jätteen kohtalo LHJ:n toimialueelle vuosiksi eteenpäin. Osa LHJ:n alueiden jätteistä on toimitettu Sastamalasta ja Säkylän Hallavaaran jätekeskuksesta jo nyt Westenergylle Mustasaareen Vaasan kupeeseen. Varsinaisesti toimitukset voimalaitokseen osakkaana alkavat heinäkuun alussa 2020. Tuolloin kaikki toimialueen yhdyskuntajätteet tullaan hyödyntämään siellä. ”Pidempi kuljetusmatka ei vaikuta hintaan” Sastamalassa Loimi-Hämeen Jätehuolto vastaa Vammalan, Äetsän ja Kiikoisten jätteistä. Loimi-Hämeen Jätehuollon toimitusjohtaja Immo Sundholm toteaa, että liittyminen jätevoimalaitoksen osakkaaksi mahdollistaa yhdyskuntajätteen käsittelyhinnan alentamisen jatkossa. Edes pidempi kuljetusmatka ei vaikuta hintaan, vaan osakassopimuksen mukaisesti kaikki osakkaat maksavat saman verran kuljetuksesta laitokseen, kertoo Sundholm tiedotteessa. Hänen mukaansa enää ei olla alttiita markkinoilta saatavien lyhyiden hyödyntämissopimusten korkeammalle hinnalle tai hintaepävarmuudelle. Nyt ollaan samassa junassa muiden voimalaitosten osakkaiden kanssa ja voidaan toimittaa jätteitä voimalaitokseen omakustannushinnalla. Sundholmin mukaan tänä vuonna Westenergyn laitokseen on investoitu 7 miljoonaa euroa savukaasujen puhdistukseen ja kaukolämmön tuotannon lisäämiseen. LHJ:n alueella vuonna 2018 kaikista vastaanotetuista jätteistä ainoastaan 83 tonnia päätyi enää Kiimassuon jätekeskuksen kaatopaikalle. Tämä on Sundholmin mukaan vain noin promillen verran kaikista vastaanotetuista jätteistä. Jätteen energiahyödyntäminen vähentää kaatopaikkasijoittamisen haittoja ja korvaa fossiilisia polttoaineita energiantuotannossa. Westenergyn toiminta-alue kattaa jo yli 60 paikkakuntaa, noin viidenneksen Suomen paikkakunnista. Yhdyskuntajäte on tavallisesti sekajätettä. Yhdyskuntajätettä ovat kotitalouksissa syntyneet ja tuotannossa, erityisesti palvelualoilla, kertyneet kotitalousjätteisiin verrattavat jätteet. Yhdyskuntajätteiden yleinen yhteinen piirre on, että ne ovat yhdyskunnissa lopputuotteiden kulutuksessa syntyneitä jätteitä ja ovat kunnan järjestämän jätehuollon piirissä.