Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Syntyvyys laskee dramaattisesti – ”Jos ikäluokat pienenevät, ei Sastamalassa tarvita nykyistä määrää kouluja, päiväkoteja ja niissä työskenteleviä työntekijöitä”

Sastamalan syntyvyys laskee rajusti. Vielä edellisvuonna paikkakunnalla syntyi noin 200 uutta kaupunkilaista ja viime vuonna 189. Tämän vuoden ennakkotiedot äitiysneuvolasta ovat tätäkin huolestuttavampia. Sotesin tietojen mukaan Sastamalaan on syntynyt ja syntymässä vain noin 170 lasta. Suhteellisestikin syntyvyyden lasku on jo merkittävä. Toki, pitää muistaa, että mitä pienempi kunta, sitä suuremmat ovat vuosittaiset satunnaisvaihtelut. Voi olla, että ensi vuonna koittaa vauvabuumi. On myös niin, että syntyvyyden lasku ei ole ainoastaan Sastamalan huoli. Syntyvyys on laskenut historiallisen alas koko Suomessa. Tilastokeskuksen viime vuoden tilaston perusteella suomalaisäiti synnyttää elämänsä aikana keskimäärin 1,41 lasta. Sastamalassa vastaava luku on suurempi, 1,82. Tästä huolimatta tilanne on synkkä, jos syntyvyyttä tarkastellaan kaupungin kannalta, esimerkiksi vetovoimaisuuden, palveluverkoston, verotulojen ja huoltosuhteen näkökulmasta. Lasten lukumäärä on ihmisen yksityisasia, johon vaikuttavat monet asiat, esimerkiksi ilmastohuoli tai taloudelliset seikat. Läheskään aina lapsettomuus ei ole edes tahdon asia, vaan pakko, johon pitää sopeutua. Selvää on, että näillä syntyvyysluvuilla sopeutua pitää myös yhteiskunnan. Jos ikäluokat pienenevät edelleen 10-20 lapsella vuosittain, ei Sastamalassa tarvita nykyistä määrää kouluja, päiväkoteja ja niissä työskenteleviä työntekijöitä – ellei muuttoliike tee ihmeitä.