Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Tyrvää Live: Näin Sastamalan uimahallista keskusteltiin suorassa lähetyksessä – "Koskaan ei ole taloudellisesti sellaista tilannetta, että meillä olisi rahat uimahalliin”

Uimahalli Sastamalaan: kyllä vai ei? – Meillä ei ole siihen varaa, koska on paljon muita investointeja. Minä priorisoin koulut uimahallin edelle, vastaa Leena Mattila (kesk) Suodenniemeltä. – Kyllä. Kuntalaiset ovat odottaneet sitä pitkään ja se on tärkeä vetovoimatekijä. Koskaan ei ole taloudellisesti sellaista tilannetta, että meillä olisi rahat uimahalliin, mutta nyt se näyttää jo epäluotettavalta ja hölmöltä, kun monet selvitykset ja tutkimukset hankkeesta on tehty, että se nyt jätettäisiin rakentamatta, sanoo Vammalassa asuva Jenni Jokinen (sd). – Kyllä. Kyse on merkittävästä liikuntapaikasta. On arvioitu, että Sastamalan uimahallissa olisi 100 000 käyntiä vuodessa. Pidän tätä realistisena, kun Huittisten hallissa on päästy 65000 käyntiin vuodessa. Uimahalli piristää kaupungin keskustaa, ja on tosi tärkeää, että keskustan palvelurakenne säilyy. Meillä on keskustassa sellaisia palveluita, joita ei muualla ole, ja jos ne eivät säily, on ihmisillä yksi syy lähteä kauemmaksi, sanoo Arto Satonen (kok). – Perussuomalaiset on sataprosenttisesti uuden uimahallin kannalla. Se tuo elävyyttä ja viihtyvyyttä keskustaan. Ja mikä on tärkeää: uimataito. Uimahalli piristää liike-elämää. Viikonloppuna perheiden ei tarvitse lähteä viihtymään muualle. Uimahallilla on paljon terveysvaikutuksia, ja se näkyy sosiaali- ja terveysmenoissa, vastaa Maire Villo (ps) Mouhijärveltä. Sastamalan reuna-alueilta kuuluu kannanottoja, ettei uimahallia tarvita, koska ihmiset käyvät lähiseudun uimahalleissa. Tarvitaanko uimahallia oikeasti? – Ei tarvita. Paljon pienemmällä rahalla voidaan järjestää kuljetukset muihin halleihin, Leena Mattila sanoo. – Uuden uimahallin ylläpitokustannukset ovat noin miljoona euroa vuodessa. Kiikan ja Keikyän hallien käyttökustannukset olivat runsaan puolen miljoonan euron luokkaa, ja halleissa oli yhteensä 40000 käyntiä vuodessa. Kun lisäämme menoja 40 prosenttia, hallin käyntikerrat 2,5 kertaistuvat, Satonen summaa. Tyrvään Sanomien lukija lähetti päättäjille kysymyksen: Aiotaanko joukkoliikennettä Sastamalassa kehittää, jotta kaikille kuntalaisille taataan mahdollisuus uimahallissa käymiseen? – Joukkoliikennettä ja paikallisliikennettä tulee kehittää. Joukkoliikenteessä tarvitaan joukkoja ja liikennettä, se on vanha totuus, mutta pitää paikkansa. Mahdollisuus olisi kehittää aikatauluja niin, että ihmiset pääsisivät kulkemaan uimahallissa. Sastamalan koululaisuinnit ovat tällä hetkellä Huittisten uimahallissa, mutta valitettavasti siellä kapasiteetti ei riitä, ja Sastamalassa joudutaan mahdollisesti karsimaan uimakouluista ja koululaisuinneista. – Haluan tosiaan nähdä sen joukkoliikenteen. Ajatus uimahallista on hieno, en vain ymmärrä sitä, miksi meille lyödään kunnallisveroa palvelusta, joka meillä jo on. Se on yhtä lähellä Kankaanpäässä ja Nokialla kuin Vammalassakin, vertaa Mattila Suodenniemeltä. Paljon puhutaan siitä, että uimahalli tuo kaivattua sykettä ja elinvoimaa Sastamalaan. Onko uimahalli ratkaisu muuttotappioon? – Ei yksinään, mutta puhutaan veto- ja pitovoimasta. Jotta ihmiset saadaan pysymään paikkakunnalla, siihen uimahallilla on merkittävä vaikutus. Muuttotappioon tarvitaan muuttajia, esimerkiksi Tiisalan tonteille Häijääseen, vastaa Satonen. – Nykyisille Sastamalan asukkaille on saatava usko siihen, että täällä tehdään asioita ja että täällä on hyvä olla. Ulospäin Sastamala alkaa olla jo vitsi, kun ei hallia saada aikaiseksi. Se antaa paikkakunnasta tietyn viestin. Ei halli yksin ole ratkaisu muuttotappioon, Jokinen sanoo. Uimahallin paikaksi on hankesuunnitelmassa esitetty Pororantaa. Se vaatisi kaavamuutoksen. Myös Pilven tontti on ollut esillä. Minne uimahalli tulisi sijoittaa? – Tehdään ensin päätös uimahallista ja vasta sitten mietitään, miten toteutetaan keskustan kehittäminen kokonaisuutena, Jokinen sanoo. – Molemmat paikat ovat toteuttamiskelpoisia. Jos Pororantaan haetaan kaavamuutos vain uimahallille, se ei ole ongelma. Eri asia on, jos sinne aiotaan kaavoittaa muutakin. Uskon, että uimahalli tulee vauhdittamaan Kaalisaaren kasvua, koska nyt alue on heikosti hyödynnetty siihen nähden, että se on paikkakunnan parasta paikkaa. Uimahalli pelkästään ei vähennä hienon puiston merkitystä. Pilvikään ei ole huono paikka koulujen vieressä, Satonen pohtii. – Jos rakentamiseen päädytään, niin pitää ottaa huomioon se, että reuna-alueilta pääsee sinne helposti, eikä Pororanta ole se helppo paikka, Leena Mattila toteaa. Uimahallin rakentaminen maksaa noin 10,5 miljoonaa euroa. Sastamalassa on käynnissä palveluverkkoselvitys ja se tietää kouluinvestointeja. Lisäksi Sastamalan kaupunki on tekemässä lähes 5 miljoonaa euroa alijäämää. Riittääkö raha uimahalliin? – Taloustilanne on kohtuullisen haasteellinen, mutta suurimmalla osalla Suomen kunnista haasteet ovat vielä suuremmat kuin Sastamalalla. Kivuttomasti meni valtuustossa läpi kahden uimahallin jatkaminen, enkä muista, että kukaan olisi ehdottanut niiden sulkemista. Nyt puhutaan muutaman sadantuhannen euron lisäyksestä käyttömenoissa, Satonen sanoo. – Ei riitä, se on ihan selvä. Äetsän ja Mouhijärven koulut ja Suodenniemen urheilutalo odottavat. Kukaan ei voi sanoa, että pidetään lapset huonoissa kouluissa, kun tarvitaan uimahalli. Koulut kuntoon ensin, vaatii Mattila. – Uimahalli on niin iso satsaus ihmisten hyvinvointiin, terveyteen ja kaikkeen, mikä vaikuttaa ihmisten arkeen. Ihmiset ovat odottaneet uimahallia niin kauan, että se on nyt yksinkertaisesti tehtävä, tämän parempaa taloustilannetta ei tule. Uimahallit saavat käytännössä aina valtion tuen, Jokinen sanoo. – Monta hanketta on Sastamalassa vedetty ihan puskista ja aina on niistä selvitty. Viime vuosina rahat ovat menneet kosteusvaurioiden korjaamiseen, ei tehdä samoja rakennusvirheitä nyt. Meillä ei ole varaa olla tekemättä uimahallia, Maire Villo korostaa. – Toivon, ettei nyt aseteta vastakkain uimahallia ja kouluja. Kouluja ei jää korjaamatta, vaikka uimahalli päätetään rakentaa, jatkaa Jokinen. – Mutta on vain yksi rahapussi, päättää Mattila. Tyrvään Sanomien uusi keskusteluohjelma verkossa osoitteessa www.tyrvaansanomat.fi Ensimmäisen lähetyksen aiheena oli Sastamalan uimahalli. Keskustelijoina olivat Sastamalan kaupunginvaltuutetut Jenni Jokinen (sd), Leena Mattila (kesk), Arto Satonen (kok) ja Maire Villo (ps). Valtuutettuja haastatteli Tyrvään Sanomien päätoimittaja Hanna Pihlajamäki. Äänin 3–1 keskustelijat ovat uuden uimahallin kannalla. Sastamalan kaupunginvaltuusto päättää uimahallista joulukuussa. Hankesuunnitelman mukaan uimahalli voi valmistua 2023.