Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Häijäässä on piilossa 11 valokuvaa – Löydätkö ne kaikki? Mouhijärven Malli kannustaa perheet, nuoret ja ikäihmiset vapun valokuvasuunnistukseen

Äkkiä voisi luulla, että valokuvien perusteella suunnistaminen Häijään Kyläraitilla on helppoa, mutta ei se ole. Mouhijärven Mallin kuntojaosto järjestää mukavaa korona-ajan tekemistä toteuttamalla vapun valokuvasuunnistuksen. Homma menee niin, että vinkkien perusteella tulisi löytää tienvarsilta yksitoista valokuvaa ja niiden läheisyydestä kirjaimet, joista lopulta muodostuu sana. Valokuvat ja kirjaimet on kätketty Häijään keskustaan. Suunnistusreitti kulkee Huhtalankujan Tampereen puoleisesta päästä Kyläraittia pitkin Sastamalantien liittymään. Vinkkeinä olevat valokuvat löytyvät tästä jutusta sekä Mouhijärven Mallin sivuilta . Valokuvat ja kirjaimet ovat piilossa, mutta kuitenkin näkyvillä. – Kenenkään pihoihin ei saa mennä. Kuvat löytyvät kevyen liikenteen väylän varrelta, kertoo Jaana Haapanen Mouhijärven Mallista. Samanlainen kisailu toteutettiin pääsiäisenä Uotsolassa. – Menestys oli hyvä. Suunnistukseen osallistui lähes sata ihmistä, Haapanen kertoo. Urheiluseuran tarkoitus on leikkimielisellä suunnistustempauksella saada perheet, nuoret ja ikäihmiset ulkoilemaan. – Ainakin yhdeksi iltapäiväksi on tekemistä. Nyt on hyvä syy lähteä ulos, toteaa Virve Suomela Mallista. – Mistään massaliikuntatapahtumasta ei tässä ole kyse, Haapanen lisää. Valokuvasuunnistus käynnistyy keskiviikkona ja se jatkuu sunnuntaihin saakka. Löydetyistä kirjaimista muodostuu yksi sana. Vastaukset palautetaan Häijään Tanssikrouvin päädyssä olevaan lukolliseen postilaatikkoon. Laatikossa on merkintä: valokuvasuunnistus. Kaikkien vastauksen palauttaneiden kesken arvotaan kaksi palkintoa. Hauskalle tempaukselle suunnitellaan jo jatkoa naapurikylissä. – Suodenniemi ja Karkku tulevat nyt ensimmäisenä mieleen, Suomela toteaa.