Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Klapihommia, lastenhoitoa ja käsitöitä – Nämä nuoret päättivät työllistää itsensä kesäksi

Karkkulainen Sanni Tuomela , 15, tykkää koirista, ja siksi eläinten hoito on yksi palvelu, jota hän tulee tänä kesänä tarjoamaan 4H-yrittäjä Noora Ojalan kanssa. Tuomela ja Ojala tarjoavat myös muun muassa siivousta, pihatöitä ja syntymäpäivien järjestelyä – siis helpotusta arjen askareisiin. Pihatöitä, esimerkiksi nurmikonleikkuuta ja klapihommia, tekee myös Oskari Laaja , 15. – Olen tehnyt tällaisia töitä isoveljeni kanssa jo nelisen vuotta, uusi yrittäjä kertoo. Kiikkalaisen Aada Kouvon , 15, yritys ei tarjoa palveluita, vaan tuotteita: käsitöitä ja taidetta. – Myyn esimerkiksi onnittelukortteja ja maalaamiani tauluja, Kouvo sanoo ja kertoo, että hän on tehnyt tuotteensa hyvin. Laajan mukaan häneltä kannattaa tilata töitä siksi, että palvelu on laadukasta ja pysyy aikataulussa. Tuomelan valttikortti on kiire. – Jos oma aika ei riitä, niin meiltä saa apua. Esimerkiksi syntymäpäiväjuhlan järjestämisessä on aika iso työ, Tuomela pohtii. Hattaralla rahaa Markkinointi on yksi seikka, joka on 4H-kesäyrittäjien vastuulla. Toinen sellainen on kirjanpito. Kun kesäyrittäjyys on ohi, yrittäjien pitää lähettää raportti ensin 4H-yhdistykselle ja sen jälkeen Sastamalan kaupungille, jotta voi lunastaa kaupungin myöntämän 150 euron yritystuen. Näin kertoo Sastamalan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Outi Jokela , joka on toiminut tehtävässään kohta 18 vuotta. Sastamala tuki 4H-kesäyrittäjiä ensi kerran viime vuonna, mutta silloin yrittäjiä oli vain viisi. Nyt 15 nuorta 13–17-vuotiasta yrittäjää saa kaupungilta rahallista tukea. – Tämä yhteistyö on niin tiivistä, että olemme siinä edelläkävijöitä Suomessa, Jokela kertoo. Yrittäjistä 11 kuuluu Sastamalan 4H-yhdistykseen ja neljä Kiikoisten 4H-yhdistykseen. Nuorimmat ovat 13-vuotiaita ja tarjoavat muun muassa lastenhoitoa ja puutarhatöitä. Vanhin 4H-yrittäjä täyttää pian 17 vuotta. – Yrittäjät esimerkiksi pesevät autoja, pitävät lastenkutsuja ja leipovat, Jokela kertoo. Eräs yritys keskittyy rakennekynsiin, ja nuori 13-vuotias kiikkalaisyrittäjä tekee hattaroita. ”Ajattelin, etten tule saamaan kesätöitä” 4H-yrittäjät saavat toimia sillä tavalla itsenäisesti, että yritykset voivat määritellä hinnastonsa täysin vapaasti. Yritystoiminnan ehtona on kuitenkin se, että kullakin yrittäjällä on oma yritysohjaaja. – Yritysohjaajina toimivat useimmiten yrittäjän vanhemmat tai isovanhemmat, Jokela selittää. Sastamalan kaupungin myöntämän 150 euron lisätuen ehtona on puolestaan se, että yrityksen myynnin on oltava kesän aikana vähintään sata euroa ja että työntekoon kuluu vähintään 20 tuntia. – Yrittäjän on otettava kaikki kuittinsa talteen ja pidettävä kirjanpitoa. Se on ihan itsenäistä työskentelyä ja hyvä tapa saada jalkansa työelämään, Jokela sanoo. Nuorille 4H-yrittäminen lienee ennen kaikkea keino tienata rahaa, jos on jäänyt kesätöitä vaille. Yrittäjät Tuomela, Laaja ja Kouvo eivät nimittäin vielä tässä vaiheessa usko, että yrittäjyyden polku vie heidät mennessään. – Halusin kokeilla yrittäjyyttä, jotta voisin tehdä työtä, josta pidän, Tuomela kertoo. – Ajattelin, etten tule saamaan kesätöitä, mutta nyt vaikuttaa siltä, että toimin ainakin tämän kesän ajan yrittäjänä, sanoo Kouvo. Laajan työskentely alkoi jo viime viikonloppuna. Nuori yrittäjä uskoo, että töitä riittää kesällä. – Olen saanut asiakkaita isoveljeni kautta, Laaja kertoo. Sastamalan kaupunki alkoi tukea 4H-yrittäjinä itsensä työllistäviä nuoria viime vuonna. Tänä vuonna Sastamala varasi yritystuen 15 hakijalle, jotka ovat 13–20-vuotiaita sastamalalaisia. Ehtona oli, että hakijat ovat sastamalalaisen 4H-yhdistyksen jäseniä, suorittaneet 4H-yrittäjäkoulutuksen ja perustamassa 4H-yrityksen. 4H-yrittäjälle myönnetään 200 euroa tukea, josta ensin 50 euroa starttirahaa ja myöhemmin 150 euroa lisätukea. Kaikki 15 yrittäjätukea haettiin määräaikaan mennessä.