Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

”Alkoholismilla ja peliriippuvuudella ei käy leikkiminen”

Tyrvään Sanomien kolumnisti Esa Helander kirjoittaa mainoksista ja niihin liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Mistä mahtanee kertoa se, että ainakin sähköposteihin tulevista mainoksista valtaosa näyttäisi olevan pienlainamainoksia aina 60 000:een euroon (sic!) saakka? Ja on niitä myös televisiossa. Tosin maailmanmarkkinatkin pyörivät merkittävältä osin lainarahan turvin ja uljas uusi hallituksemme taitaa sekin palata velanoton pariin, jopa käyttötaloudessa. Miksi siis ei tuulitakkikansakin? Vaikka se kuinka tietää monta surullista tarinaa. Paljon mainostetaan myös matkustamista, etenkin hotelleja, Trivago etunenässä. Niin on helppoa että valita edullisin. Herää tosin kysymys, mitä iloa on hotellista Honolulussa kun on matkalla Maarianhaminaan? Toisena taitaa tulla jokin Momondo, joka sekin vertailee hotelleja. Etenkin lehdissä ja suoramainonnassa taas keulilla vyöryy autoliikkeiden tarjonta. Mikähän siinäkin? Taitaa muuten mennä vuosi poikineen, ennen kuin vanhojen autojen röykkiöt firmojen pihoilla ja romut maanteillämme vaihtuvat uusiin. Sähköautoihin kenties, tai vety-. Surullisia tarinoita tietää myös monopoliemme Alkon ja Veikkauksen toiminta. Niinpä niiden mainontakin on saanut osakseen kritiikkiä, eettistä sellaista. Alkoholismilla ja peliriippuvuudella ei käy leikkiminen. Eettiset kysymykset tulevat mieleen yhtä kaikki, kun lapsia käytetään mainonnassa. Se näyttää sitä paitsi lisääntyneen. Kyseessä olevat mainokset ovat hellyttäviä ja koukuttavia, vaarallisia vallan jos ja kun kohteenakin ovat lapset. Ja maksetaanko lapsinäyttelijöille, jotka ovat usein parempia kuin ammattinäyttelijät, ja löytävätkö palkkiot lapsikohteensa vai vanhemmatko ne ”kavaltavat”? Aivomme on joka tapauksessa motitettu mojovilla mainoslauseilla. Sanokaa xxxxx, kun haluatte hyvää. Niin hyvää ettei sanotuksi saa. Maailman ainoa xxxxx. Vaihda pyöreäpäiseen. Lentäen olisit jo perillä. Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa. Syökää kanaa. Elämä on. Kirjoittaja on eläkkeellä oleva lukion äidinkielen opettaja.