Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Eläkkeellä oleva pastori kirjoitti kirjan, jossa liikutaan Sastamalan maisemissa – ”Neljä koota: kirkko, koulu, kirjakauppa ja kirjasto"

Kuka olet? Mitä teet? Missä asut? – Olen Taru Lempi Pilvikki Panula o.s. Saarinen (isäni valitsemat romanttiset nimet). Olen nyt eläkkeellä ja osaan täyttää päiväni mielenkiintoisilla asioilla, mutta olen oppinut myös pysähtymään. Olin työaikana eniten sairaalapastorina ja kaikenlaisissa sairaaloissa, mutta eniten kuitenkin lähellä syöpää sairastavia. Asun nykyisin lähellä lapsiani ja lapsenlapsiani Mäntsälässä, minulle uudella paikkakunnalla ja "kuivalla". Sinulta on ilmestynyt juuri uusi kirja: Unohtumattomia hetkiä. Mistä se kertoo? – Kirja kertoo minua koskettavista asioista, jopa hetkistä. Ovat kuin "lastuja", jotka liittyvät ihmiskohtaloihin ja tilanteisiin. Luonto on aina koskettanut minua. Lähden aina kirjoittaessani otsikosta kuin kauan sitten kouluaikana. Olet kotoisin Sastamalasta. Mitkä ovat parhaat muistosi kotiseudulta? – Olen syntynyt Karkussa ja muuttanut alle vuoden ikäisenä Tyrväälle ja Vammalaan. Kotiseutuni on minulle tietysti kaunein paikka maailmassa yhä edelleen. Parhaat muistoni liittyvät kasvillisuudesta rikkaisiin rantoihin ja lehtimetsiin. Vesi elementtinä heijastaa mielestäni parhaiten eri vuodenaikoja. Rautavesi ja Liekovesi ovat unohtumattomat. Olen aina rakastanut siltoja. Lähellä siltaa, kun olen kasvanut. Neljä koota nostaisin esille muistoista: kirkko, koulu, kirjakauppa ja kirjasto (lapsuudessa lainasto-nimellä). Kaalisaaren rantaa ja hyppytelineitäkään ei voi olla unohtamatta. Mitä olikaan kutunjuusto torilta ostettuna! Mistä sait idean kirjaasi? – Olen kirjoittanut paljon jo työnikin puolesta. Parhaat luomishetket ovat aamuisin ja ideat syntyvät kävelyretkillä luonnossa. Seurustelen kai luonnon kanssa mieltä askarruttavista asioista. Unohtumattomia hetkiä on meillä kaikilla. On vain tehtävä valinta, mihin pysähtyy enemmän, ja joskus on pakko pysähtyä. Mistä kirjaa voi ostaa? – Kirjaa voi ostaa vain Tyrvään kirjakaupasta ja itseltäni, sekä lainata kirjastosta. Sinulta on ilmestynyt nyt kaksi kirjaa. Joko kolmas on työn alla? – Ihminen kurottaa aina eteenpäin, jos on voimia. Lähtökuopassa on isäni erääseen Tyrvään sukuhaaraan liittyvä sukututkimus, jossa mukavasti törmäsin Rudolf Koivuun ja hänen isäänsä suutarin sälliin. Mistä haluaisit vielä kirjoittaa? – Toivoisin voivani koota runoni yhteen. Uutena itseänikin hämmästyttävänä asiana on noussut ajatus kirjoittaa niistä Raamatun lauseista, jotka ovat jossakin elämäntilanteissa pysähdyttäneet, auttaneet eteenpäin ja avartaneet näkemystäni ihmisestä.