Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Jokainen löysi oman rytmin Rytmirekan musiikintunnilla

Muistolan koulun pihalla kuului keskiviikkona jytke. Pihaan parkkeerasi Rytmirekka, jossa koulun pienryhmät vuorollaan kävivät soittamassa. Säveliä ulospäin ei juuri kuulunut, koska rekassa musisoidaan pääosin kuulokkeet päässä. Sähkörummuista kuuluu pieni pauke ja kosketinsoittimista naputusta, kun esi-3D-luokan oppilaat musisoivat. – Mitään ei kuulu, mutta ilmeet on hyviä!, erityisluokanopettaja Saija Lastumo sanoo. Rytmirekka on liikkuva musiikkiluokka, jonka keravalaiset Sami ja Hanna-Mari Kujala ajavat tilauksesta koulun pihaan. Rekka on toiminut syksystä 2018 ja saapui nyt ensimmäistä kertaa Sastamalaan. – Joillakin kouluilla on hyvät välineet musiikkiluokissa, mutta toisilla ei juuri mitään. Rekalla voimme antaa mahdollisuuksia digitaaliseen musiikin oppimiseen ja tekemiseen useammille lapsille, Sami Kujala sanoo. Tarjolla on musisointia myös niille oppilaille, joille perinteinen musiikinopetus ei tunnu mukavalta. – Täällä kaikki pystyy tekemään musiikkia oman mielenkiinnon mukaan häiritsemättä muita. Moni antaa palaa kuulokkeet päässä, vaikka musiikintunnilla normaalissa luokkatilanteessa ei uskaltaisi osallistua, Sami Kujala sanoo. Rekassa soittamisen iloon pääsee helpommin kiinni myös sellainen oppilas, jolla on esimerkiksi aistiyliherkkyyttä tai motorisia haasteita. Jos kuulokkeet tuntuvat hankalilta, omaa soittoa voi kuunnella pehmoinen soittokaveri korvalla. – Kuulokkeilla jokainen voi soittaa itselleen sopivalla äänenvoimakkuudella. Jos taas koskettimien painaminen on hankalaa, musiikkia voi tehdä pelkästään tabletillakin, Kujala sanoo. Rytmirekassa voi tehdä omin päin, mutta neuvoakin saa. – Rekassa voi ohjata yksilöllisesti. Mutta pitää muistaa, ettei ohjeista liikaa. Usein riittää, että antaa pienet ohjeet ja ärsykkeen, niin lapset alkavat tehdä itse, Sami Kujala sanoo. Rekassa jokainen tekee musiikkia niin kuin itse haluaa. – Joku kuuntelee, miltä erilaiset soittimet kuulostavat tai kokeilee rumpurytmejä. Se on tärkeintä, että oppilaat saavat tästä elämyksiä, Sami Kujala sanoo. Esi-3D-luokkalaiset hyödyntävät joka minuutin rekassa soittimien äärellä. Sähkörumpuja, sähkökitaraa ja kosketinsoittimia soitetaan innolla. Kasvoilla näkyy hymyjä ja keskittyneitä ilmeitä. Lopuksi lauletaan yhdessä Robinin Puuttuva palanen. Puolituntinen kuluu hyvällä mielellä. Se, mitä kukin musisoi, jäi muille mysteeriksi. Saija Lastumo iloitsee lasten saamasta kokemuksesta. – Upea juttu tässä on se, että pienryhmien oppilaiden vanhemmat ovat keränneet rahat myymällä Metka-tuotteita, jotta rekka saatiin vierailulle, hän sanoo.