Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Sammaljoentie on vaarallisessa kunnossa – ”Autosta menivät molemmat apumiehen puoleiset renkaat”

MIELIPIDE Oli lauantai-ilta, kello noin yhdeksän. Olimme hetki sitten lähteneet vaimoni ja kahden poikamme kanssa mökiltä ja poikkesimme vielä Sammaljoen hautausmaalle. Soitin keskustassa asuvalle serkulleni, että he lähtevät nyt ja soittavat uudemman kerran, kun ovat ensimmäisen kiertoliittymän kohdalla tulossa. Eipä aikaakaan, kun se puhelu tuli. Hiukan toisessa päässä kummasteltiin, että äkkiäpä te tulitte. – No, ei kun olemme täällä säkkipimeässä, tai ovat nuo hätävilkut, Sammaljoentien varressa aika lähellä Kaltsilan tienhaaraa. Tuossa on joku teräväreunainen monttu ja autosta menivät molemmat apumiehen puoleiset renkaat. Serkkuni totesi, että ei voi olla totta. No, isäni asuu noin 20 kilometrin päässä ja hän lähti auttamaan. Ensinnä tuli mieleen, että ei muuta kuin juuri hiljakkoin kortin saanut poikamme lähtee tuomaan paria talvirengasta 250 kilometrin päästä. Kuin ihmeen kaupalla jostakin putkahti mieleen toinen serkku, jolla on saman valmistajan tekemä auto. Keskustassa asuvat veljekset soittelivat hetken ja kun palaset loksahtelivat hiljalleen kohdilleen, otettiin serkun varaston hyllyltä talvirenkaat hätätilapäiskäyttöön. Eli sitten vaan tunkki sekä avain esiin ja kotimatka jatkui. Laskeuduimme kotitontille noin kello 4 sunnuntaina. Hätä keinot keksi, mutta kyllä tie kaiken kaikkiaan muun muassa moottoripyöräilijöitä ajatellen on todella vaarallinen! Voi Sastamalan tiestö -parkaa