Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Seniorien yhteisöllinen asuminen voi tuulettaa rakenteita, jotka eivät nykymenoa kestä

Vanhustenhoito ja hoiva puhuttavat. Puhe on hyvä, sillä keskustelua tarvitaan koko vanhustenhoitojärjestelmän pohtimiseksi – alusta loppuun. Yhteiskunta on muuttunut paljon siitä, kun lapset, keski-ikäiset ja vanhukset asuivat kaikki samojen seinien sisässä ja lapset hoitivat vanhempiaan näiden viime vuosina. Vaikka tällaiseen hoivaan olisi nykypäivänä halua, siihen ei monellakaan työelämässä olevalla ole mahdollisuuksia. Samaan aikaan yhä useampi kunta pohtii säästöpaineissa veronkorotuksia. Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset uhkaavat karata käsistä. Ja samaan aikaan hoivapalvelujen tarjoajat ovat yhä tarkemmassa syynissä. Esimerkiksi Sastamalalta vaatii huomattavia resursseja valvoa toimintaa, jonka pitäisi kaiken inhimillisyyden nimissä olla kunnossa – ilman valvontaakin. Sastamalaan rakennetaan ensi vuonna uusi seniorikoti, joka edustaa niin sanottua välimuotoista palvelua vanhusten kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen välillä. AuraHovi Senioripalveluiden toimitusjohtajan Tomas Grönroosin mukaan palvelulle on tarvetta. Kunnat toivovat kevyempiä hoivamuotoja tehostetun asumisen lisäksi, mutta myös osa vanhuksista voi kokea yhteisöllisen asumisen ja lähellä olevat palvelut paremmaksi vaihtoehdoksi kuin kotona asumisen. Uudet hoivapalvelun muodot ovat tervetulleita. Ne antavat vaihtoehtoja ja synnyttävät työpaikkoja. Uudet vaihtoehdot ovat paikallaan myös siksi, että ne voivat tuulettaa rakenteita, jotka eivät nykymenoa kestä.