Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

Lahjatalo Puntalon paikalle vaateketju, lahjatavaraliike, kuntosali tai toimistoja? – Neuvottelut ovat käynnissä

Lahjatalo Ansa Puntalo sulkee ovensa Puistokadulla Sastamalan keskustassa keskiviikkona 29. toukokuuta. Saattaa olla, ettei liiketila jää tyhjilleen pitkäksi aikaa, sillä neuvottelut mahdollisten uusien vuokralaisten kanssa ovat jo käynnissä. Liiketilan omistaja Lassi Tuominen kertoo, että neuvotteluja käydään useamman ketjun ja yrityksen kanssa. Liiketila Puistokadun varrella kiinnostaa ainakin valtakunnallista vaateketjua, valtakunnallista lahjatavaraketjua, pienempää vaateliikettä, kuntosaliyrittäjää sekä kolmea toimistoalan yritystä. Lahjatalo Ansa Puntalo on toiminut Puistokadulla viimeiset parikymmentä vuotta. Sitä ennen liike sijaitsi Onkiniemenkadulla. Yrittäjä Ansa Puntalo ilmoitti alkuvuodesta, että lopettaa liikkeenpidon kevään aikana. Hän aloitti yrittäjänä lahjatalossa vuonna 1985. – Kesäkuun alussa aloitin ja kesäkuun alussa lopetan. Ympyrä sulkeutuu, Puntalo sanoo. Hän myöntää, että olo on tällä hetkellä helpottunut, mutta haikea. Jatkajaa lahjatalolle ei ole löytynyt. – Toivon, että elämä keskustan tyhjissä liiketiloissa jatkuu. Tyhjää on valitettavasti jo liikaa, Puntalo suree.