Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Miksi Tyrvis julkaisi jutun, jossa talousrikoksista tuomittu pääsee ääneen?

Toimittajan pitää aina epäillä kaikkea. Luin vankeustuomion saaneen Matti Kankaanniemen kirjoittamaa versiota siitä, mitä hänen mukaansa on tapahtunut. Tuli vahva tunne siitä, että lukijoilla on oikeus saada tietää. Jos puoletkin tekstistä pitää paikkansa, ei suomalainen virkakoneisto näyttäydy kovin johdonmukaisessa valossa. Kaamean pykäläviidakon seassa kahlatessa voi nimittäin tavata virkamiehiä, jotka eivät vastaa tai he siirtävät vastausvuoron toisille ja he toisille ja he toisille... Lopulta kaikki koukerot omasta mielestään selvittäneelle jää lopussa musta pekka käteen. Ja jos ei tunnusta väitettyjä rikoksiaan, vankila kutsuu. Tyrvään Sanomat ei julkaise Kankaanniemen tekstiä sellaisenaan, koska siinä nimetään yksittäisiä virkamiehiä ja moititaan kovin sanoin heidän toimintaansa. Lyhyesti sanottuna suomalaisen oikeusjärjestelmän suojissa voi tapahtua kaikenlaista ja virkamiehetkin ovat ihmisiä inhimillisine heikkouksineen. Totta kai pitää epäillä myös Kankaanniemen tekstiä, koska se on vain hänen oma käsityksensä tapahtumista. Asioilla on aina monta puolta. Kun puhutaan miljoonista ja talousrikoksista tulee helposti mieleen, että syyllinen se siinä haluaa vain puhdistaa maineensa julkisuudessa. Matti Kankaanniemi on nyt talousrikoksista tuomittu ja tunnustanut tekonsa. Silti hän haluaa olla avoin ja kertoa asioista julkisesti, koska sanoo olevansa syytön. Lukija saa tehdä johtopäätökset itse.