Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Kaksi näistä pojista pelaa nyt lentopallon mestaruusliigaa –Tunnetko heidät 16 vuoden takaisesta kuvasta?

Vammalan lukiolla pelattiin vuonna 2004 kovatasoista F-poikien turnausta. VaLePan silloisesta poikaseitsikosta kaksi pelaa nyt miesten mestaruusliigaa. Vuonna 2012 ensimmäisen liigapelinsä pelasi joukkueen numero 5, eli Sakari Mäkinen, ja kaksi vuotta myöhemmin numero 12 Arttu Lehtimäki. Molemmat saivat liigakasteensa kasvattiseurassaan VaLePassa. Arttu Lehtimäki muistaa kyseisen turnauksen hämärästi. – Se oli aika lailla ensimmäisiä pelivuosia. Ei se ehkä kovin kaunista lentopalloa ollut, mutta hauskaa meillä oli ainakin, Lehtimäki sanoo. Hän aloittaa nyt ensimmäisen liigakautensa muualla kuin VaLePassa. Edessä ovat uudet kuviot Joensuussa Karelian Hurmoksessa. Osasitko tuolloin 9-vuotiaana haaveilla, että joskus pelaat vielä liigaa? – En osannut haaveilla enkä arvata. Lentopallo oli silloin kiva harrastus. Muutama vuosi tuosta eteenpäin sitä alkoi ajatella, että haluan tässä kehittyä. Myöhemmin Lehtimäen pelipaikaksi valikoitui passari. Siitä ei vielä F-poikaikäisenä ollut tietoa. – Olin silloin jokapaikan höylä, Lehtimäki naurahtaa. Entä millainen pelimies oli F-junioreissa Sakari Mäkinen? – Silloin oltiin tasaisen surkeita kaikki. C-pojissa yleispelaajan paikalla Sakke alkoi erottua joukosta ja oli siitä eteenpäin, etten sanoisi, oman ikäluokkansa paras yleispelaaja koko junioriajan. Vanha joukkuekuva löytyi Markku, Mäsi, Mäkisen arkistoista. Kuvassa oleva joukkueen runko pelasi pitkään yhdessä, osittain A-junioreihin asti. Mäkisen ja Lehtimäen lisäksi ainakin Olli Korpela ja Jyri Lintunen jatkoivat koko juniorivuodet joukkueessa. Edelleenkin pelaajilla on yhteinen WhatsApp-ryhmä, ja he tapaavat toisiaan 1-2 kertaa vuodessa.