Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Iltavuorot peruttu Tyrväänkylän koulun salissa – Kiikan, Pehulan ja Karkun kouluja lukuun ottamatta Sastamalan liikuntasalit ovat täynnä

Tyrväänkylän koulun liikuntasalissa sattunut vesivahinko aiheuttaa poikkeusjärjestelyjä salin iltakäytölle. Tyrväänkylän koulun sali on syyskaudella varattu viikon jokaisena iltana. Vesivahingon takia sali on nyt käyttökiellossa. – Vuoroja ovat varanneet urheiluseurat ja harrasteliikuntaryhmät. Joitakin vuoroja on voitu siirtää muualle, kun osa seuroista aloittaa kautensa vasta myöhemmin, sanoo Sastamalan kaupungin liikuntakoordinaattori Sirkku Pajunen . Pajusen mukaan tilanne on Sastamalassa se, että Kiikan, Pehulan ja Karkun kouluja lukuun ottamatta liikuntasalit ovat ilta-aikaan täynnä. – Ulkona on onneksi vielä hyvä ilma, ja esimerkiksi jalkapalloilijat harjoittelevat ulkona pitkälle syksyyn asti. Tyrväänkylän koulussa tehtiin Sastamalan palveluverkkoselvitykseen liittyvää kuntotutkimusta ja lattian rakenneavauksen yhteydessä reikäpora osui lattialämmitysputkeen sillä seurauksella, että noin sata litraa vettä pääsi valumaan lattialle. Lattia kastui 10–15 neliömetrin alalta. Lattian kuivatus on parhaillaan käynnissä.