Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sastamalalainen Lojer pokkasi Pirkanmaan vientipalkinnon: ”Suomalainen valmistaja ei tällä toimialalla hintakilpailussa pärjää”

Tampereen kauppakamari ja Tampereen nuorkauppakamari palkitsevat sairaala- ja hoitokalusteita valmistavan sastamalalaisen Lojer oy:n tämän vuoden Pirkanmaan vientipalkinnolla. Lojer on Pohjoismaiden suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja. Palkinnon perusteluissa todetaan, että satavuotias yritys on vahvistanut vientiään pitkäjänteisesti 1960-luvulta lähtien. Viennin osuus Lojerin koko tuotannosta on yli 60 prosenttia. Yhtiön suurin vientimaa on Venäjä. Konserniin kuuluvat lisäksi myyntiyhtiöt Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä. – Venäjä on jo pitkään ollut suurin vientimarkkinamme, mutta se on silti myös suurin potentiaalimme. Aiomme yhä painaa siellä kaasua. Tavoitteemme on tänä vuonna olla Venäjän suurin sairaalakalusteiden maahantuoja, sanoo Lojer Oy:n vientijohtaja Pekka Koski Kauppakamarin tiedotteessa. Viimeisimmät avaukset yhtiö on tehnyt Kiinaan ja Intiaan. Verrattavissa maratonjuoksuun Lojer kilpailee globaalien suuryritysten kanssa. Yrityksen toimitusjohtaja Ville Laine sanoo, että maailmalle päästäkseen on tehtävä lujasti töitä. – Totesimme jo varhain, että suomalainen valmistaja ei tällä toimialalla hintakilpailussa pärjää. Olemme kehittäneet kilpailuetua esimerkiksi laitteiden käytettävyydellä, kestävyydellä ja muotoilulla, Laine sanoo. Laine lisää, että yritys myös reagoi nopeasti kansainvälisten asiakkaiden tarpeisiin ja räätälöi tuotteita nimenomaan asiakkaille. Kaikkein kalleimmat tuotteensa Lojer vie Kiinaan ja Yhdysvaltoihin. Koski ja Laine kuvaavat kansainvälistymistä maratoniksi: pikavoitoista ei ole iloa. – Maailmalla kannattaa esiintyä vähän isommin kuin oikeasti onkaan, ja luoda uskottavuutta yritykselle. Kyllä ne tuotteetkin sitten tekevät kauppansa, Laine toteaa. 2018: AGCO Power oy, M-Files oy 2017: Kalaneuvos oy 2016: Tasowheel Group oy Tampereen nuorkauppakamarin perustama palkinto on jaettu vuodesta 1968 lähtien. Vuodesta 2011 se on jaettu yhdessä Tampereen kauppakamarin kanssa. Palkinto myönnetään Pirkanmaalla toimivalle yritykselle, joka panostaa merkittävästi kansainvälistymiseen, vientiin ja uusien markkinoiden avaamiseen.