Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Risujen poltto karkasi heinikolle Kiikoisissa, vaikka maastoa oli kasteltu

Kaksi aaria ruohikkoa paloi Myönteentiellä Kiikoisissa keskiviikkona puolenpäivän jälkeen. Palo sai alkunsa risujen poltosta. Polttoalueen ympäristöä oli ennakkoon kasteltu, mutta puuskittainen tuuli oli lennättänyt tulta viereiselle kuivalle heinikolle ja levittänyt paloa. Palo saatiin sammumaan yhden pelastuslaitoksen yksikön voimin. Paikalla olijat olivat aloittaneet sammutuksen jo ennen palokunnan tuloa.