Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni

Ylistenjärven rannalla opettaja Salo vuoli puukolla ohutta katajakeppiä toiselta puolelta. – Katsos, tästä otetaan puuta pois, jotta kataja helpommin taipuu. Sitten minä vuolen toiseen päähän pienen syvennyksen puun ympäri. Ravut olivat opettajan pääsaaliina, opetti kuitenkin mielellään pienelle pojalle vanhoja taitojaan. – No niin, nyt kalastajalanka solmuun tähän päähän, sitten katajakepin taivutus luokalle ja langan kieputtelu luokan ympäri. Jännitys säilyy katajassa, minä laitan tähän sellaiset kymmenkunta metriä, ehkä vähän yli. Hän otti puukon taas käteensä, halkaisi sillä toisesta päästä luokkia hivenen ja asetti sitten langan pään tuohon hahloon. – Laitetaan terästapsi tähän koukun jatkeeksi, muuten hauki puree langan poikki. Teräslangan päihin pyöräytettiin silmukat, ja vapaa lanka sidottiin toiseen silmukkaan lujasti kiinni. Tapsin pituus oli viitisentoista senttiä. – Nyt saamme sitten kiinnitettyä koukun, minulla on pieni leikari ensin, se tarvitaan, ettei täkykala vallan pyöritä siimaa kierroksille. Vapaaseen alapäähän kiinnitettiin iso koukku, puolen kämmenen mittainen. – Näyttää hirmuisen suurelta tuo, ottaako noin isoon koukkuun mikään kala? – Kyllä hauen suulla on mittaa, lisäksi näet, ettei koukkua juuri näe kun pyydys asetetaan paikoilleen. Etukäteen oli katkottu parimetrisiä tuoreita pajunoksia, teroitettu niiden alapää ja veistetty kaikki oksat tarkoin runkoa myöten pois. Näin valmistuivat kymmenen pyydystä. Sain sidottavaksi muutaman luokan, hyvin se kävi. – Mennään ottamaan lipolla täkykalat venerannasta. Sitä touhua en ollut nähnytkään. Olin hyvin epäileväinen kävellessäni polkua perässä pajukeppejä kantaen. Rannan koivua vasten oli lippo pystyssä. Se oli halkaisijaltaan puolitoistametrinen, havas siinä oli matalana pussina, puuvarsi oli yli kaksimetrinen. Haavi ei ollutkaan kiinnitettynä suoraan varteen, vaan varren päästä lähti neljä narua haavin laitoihin, reilusti yli metriset. Salo astahti rantakivelle kaislikon reunaan, ojensi lipon varren veden ylle ja laski havaksen pohjaan. – Minä olen laittanut muutaman vanhan kirjavan uistimen houkuttimeksi tuonne pohjalle, koukut poistin ensin. Seurasin jännittyneenä tapahtumaa. Lippoa pidettiin minuutin verran pohjassa. Sitten hyvin hitaasti vartta nostettiin niin, että langat jännittyivät, mutta havas pysyi vielä pohjassa. Pieni seisaus toimissa, sitten vakaa reipas nosto veden yläpuolelle. – Katsos, muutama sopivan kokoinen täky, pari liian pientä. Otetaas ne tähän ämpäriin. Lippoamalla saimme tarvittavat kalat. Laitoimme veneen kuntoon, tapin paikoilleen, pyydykset ja täkykalat mukaan ja ponkaisimme veneen vesille. Salo istui takatuhdolle, minä kävin airoihin. – Tuonne vaan kaislikkoon, souda siitä läpi sinne, mihin ilta-aurinko paistaa, avoveden rajalle. Ensimmäinen keppi työnnettiin hiekkaiseen pohjaan vinoon asentoon. Veden yläpuolelle jäi kepin nokasta vajaa metrinen matka. Siihen päähän Salo sitten sitoi pyydysluokin roikkumaan veden päälle, otti koukun käteensä ja pyysi ojentamaan ensimmäisen särjen. – Katsos tarkkaan, minä pyöräytän koukun tästä selästä lihakseen, koukusta ei jää näkyviin kuin hieman varren päätä. Kala on hyvässä kunnossa, tuore, eikä sitä ole vioitettu onkimalla. Näin se pysyy elossa pitkään, ahvenet aina aamuun saakka. Vapaa langan pää ulottui hyvin veteen, antoi täkylle hiukan uintimatkaa, ei kuitenkaan keppiin saakka sotkemaan siimaa siihen. Vielä langan sujauttaminen luokan toisen pään hahloon. Sitä ei saanut tiukata liikaa, niin että hauki tuntisi vastusta napatessaan syötin. Langan oli irrottava huomaamatta, hauki veisi saalistaan jonkin matkaa ennen kuin se nielaisisi sen. Näin tuo iso koukku tarttuisi, lanka purkautuisi kokonaan, hahlo oikenisi suoremmaksi ja osoittaisi pyytäjälle jo kaukaa iskun tapahtuneen. – Kuinkas sitten, jos siihen nappaa iso hauki, kestääkö keppi pohjassa? – Kyllä se kestää, tuore keppi antaa joustoa, vastustaa kuitenkin ja lopulta pysäyttää hauen karkumatkan. Pyydykset tulivat paikoilleen. Aamusumussa soutelin saalille. Laidat kahisivat ruovikossa, sumu esti näkemästä pyydyksiä, jännitys kohosi. – Tuolla on ensimmäinen, se ei ole purkautunut, mutta seuraava on. Vene oli soudettava rauhallisesti loiskimatta kepin luo, muutoin saalis alkaisi riuhtoa ja voisi paeta ansasta. Sain siiman päästä käteeni, siellä on, jytke tuntuu, ai saamari. Tasaisesti vetäen saalis lähestyi veneen laitaa, purautti muutaman kerran voimakkaasti ja lipui ojennettuun haaviin. – Aah, puolikiloinen puikkari, ensimmäinen täkysaalis. Uusi täky vaan koukkuun, mites se nyt meni. Kymmenestä koukusta kolme oli lauennut, kahdessa oli saalis, molemmat haukia. Kiersin laukeamattomat koukut, vaihdoin niihinkin uudet täkykalat. Rannassa alkoi saaliin perkaus. Pekka Turtiainen Vanhaa Vammalaa -kirjoitus on julkaistu Tyrvään Sanomissa 24.3.2016