Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Kun koulu loppuu

Sen paljon puhutun asian toteutuminen on kauhean lähellä. Sarkia-lukio, kahden kuluneen vuoden opinahjoni, on tulossa tiensä päähän lopullisesti. Miltä koulun loppuminen tuntuu ilman ajattelua rahasta, säästöistä tai politiikasta? Yhdeksännellä luokalla tein yhteishakua tuhansien muiden 16-vuotiaiden kanssa. Valitsin tiekseni 23 muun oppilaan kanssa jatkaa lähilukioon, kun kerran sinne oli mahdollista hakea. Oletuksena oli, että sieltä lähdetään pois valkolakki päässä. Eräänä päivänä meille tultiin kertomaan suru-uutiset: Te ette ehkä saa jatkaa täällä loppuun asti. Hämmennys oli suuri. Miten niin emme voi jatkaa? Keskustelu kuitattiin kommentilla, että aina ei aurinko paista kaikille. Kuitenkin vain puolen vuoden jatkoajalla se aurinko olisi meillekin risukasaan paistanut. On mielestäni väärin, että meille taattiin opiskelupaikka, joka vedettiin kuitenkin jalkojemme alta hirveällä kiireellä. Koko prosessi on oppilaista ollut stressaava ja edennyt soutaa-huopaa-taktiikalla. Asioista ei ole ollut varmuutta, eikä monista vieläkään, kuten esimerkiksi tulevista koulukyydeistä. Kyse on nimenomaan puolesta vuodesta - puolin ja toisin. Onko sillä väliä, olemmeko pienen hetken Vammalassa vai Äetsässä? Voin kertoa, että on. Aivan pienetkin asiat saattavat olla Vammalassa täysin erilaisia. Käymme abivuotta, jolloin mielenkiinnon painopisteen tulisi olla lähenevissä kirjoituksissa, eikä siinä, miten täällä suunnistetaan ja saako kengät jalassa kulkea – puhumattakaan uusien erilaisten opetustyylien omaksumisesta. Toki joku siirtyy vapaaehtoisesti toisen paikkakunnan kouluun kesken opintojensa. Kyseinen henkilö on kuitenkin itse halunnut vaihtaa kouluaan ja toimii varmasti erilaisella motivaatiolla. Me sarkialaiset emme olisi halunneet vaihtaa koulua. Nekin tuhannet, jotka varattiin sujuvaan siirtymiseemme, olisi voinut käyttää tähän kolmen jakson mittaiseen abivuoteen. Valitettavasti päällimmäisin tunne on suuri pettymys tätä prosessia kohtaan. Aino Ollila Kirjoittaja on lukiolainen.