Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Mikään tie ei johda Sastamalaan - Kilpinokan silta ratkaisu?

MIELIPIDE Sastamalassa on ylitse muiden kaksi kansallisaarretta, joita se ei suostu esittelemään muille kuin niille, jotka asuvat näillä paikoilla; Akseli Gallen-Kallelan kasvuympäristö, jossa ovat hänen taiteensa juuret, sekä Rautaveden kansallismaisema. Koko kansakuntaa kiinnostaviin, jo olemassa oleviin aitoihin nähtävyyksiin ei ole järjestetty oikein minkäänlaista pääsyä. Gallen-Kallelan juhlavuoden näyttely vuosi sitten osoitti kuitenkin, että tulijoita olisi tuhatmäärin, jos jotain olisi nähtävillä pysyvästikin. Keinotekoisilta vaikuttavat nokkelat kikkailut, pukstaavit ja kirjapäät innostavat varmaan niiden tekijöitä itseään. Vanhoilla kirjoilla ja lentopallolla on myös omat friikinsä. Mikään tällainen ei kuitenkaan kykene nostamaan Sastamalaa maailmankartalle, sillä tosiasia on, ettei Sastamalaa tunneta, eikä sen puoleen tunnettu Vammalaakaan. Sastamalan sijainti ei hahmotu, koska mikään tie ei enää johda sinne. Pitää ensin osua esimerkiksi Nokialle tai Huittisiin, ennen kuin löytyy perille vievä tie. Sastamalan on nyt käännettävä katseensa pois muinaisuudesta ja otettava rohkea loikka kohti kauempana hohtelevaa valoisaa tulevaisuutta. Kun Tyrvään tyrvääläissyntyinen kirkkokerra J. M. Limon, kuntalaisilta mitään kysymättä, kääntyi vuonna 1826 suoraan tuomiokapitulin puoleen ja ehdotti uuden kirkon paikaksi Vammaskosken sillanpieltä, seurasi siitä monen mutkan ja tavanomaisen riidan kautta uusi kirkko ja uusi kirkonkylä. Ajanmukainen rakennus asettui silloisten valtaväylien, viikinkien vesireitin ja keskiaikaisperäisen, Turusta Tammerkoskelle johtaneen postitien risteykseen, jossa oli ikiajat ollut silta. Kirkko valmistui vuonna 1855. Viitisenkymmentä vuotta myöhemmin sen ymprille oli kuin tyhjästä noussut Vammalan kauppala, josta taas 50 vuotta eteenpäin sukeutui kaupunki. Rautatiekin saatiin tänne tulemaan. Mutta sitten koitti nykyaika. Uudet valtatiet halkoivat maata toisin kuin ennen. Keskeiset ja syrjäiset alueen vaihtoivat paikkaa. Turku–Tampere-tiekin siirtyi kulkemaan Urjalan ja Lempäälän kautta. Vähän lähempää kulkee sentään tie Tampereelta Raumalle. Sastamala on kyllä ollut yritteliäs. Siltaa on pari kertaa levennetty ja keskustaa on pyritty siirtämään lähemmäksi Roismalan risteystä, mutta kirkkoa ei sinne saada hinatuksi. Sastamalaan on siis rakennettava kokonaan uusi tie, ja se tie on Kilpinokan silta. Siltahanke on syntynyt aidosta tarpeesta ja selvästikin viisaiden päiden tuottama – eikä tilanne liene itsestään korjaantunut viimeisten 60 vuoden aikana, jolloin hanke on ollut vireillä. Siltahanketta on aikanaan perusteltu tavanomaisesti ohitustienä, jota pitkin saastuttava liikenne ja myrkylliset rekkalastit saataisiin pois ydinkeskustasta. Vastustajista rantojen kerrostaloasukkaat ovat itkeneet, että silta pilaisi heidän ikkunamaisemansa. Suojelijat taas vetoavat kansallismaiseman säilyttämiseen. Ensinnäkin, kansallismaisemiksi nimettyjä paikkoja ei ole virallisesti suojeltu, vaan ne on luotu alueiden kehittämiseksi, ja toiseksi epäilen, että luonnonsuojelun sijasta suojellaankin potentiaaleja kerrostalotontteja. Sillat eivät pilaa maisemia, vaan ne ovat nykyajan hienoimpia ja kauneimpia rakennelmia, jotka tarjoavat kulkijoille henkeäsalpaavia kokemuksia. Ne symboloivat ennen muuta kaupunkien elinvoimaisuutta. Kilpinokan silta pitääkin nähdä ennen muuta maisematienä, josta voitaisiin hyvällä suunnittelulla tehdä jopa maamme uljain. Näköalatasanteella varustettuna se houkuttelisi matkailijoitakin. Kilpinokan silta ei olisi ohitustie, vaan se johtaisi suoraan Sastamalan sydämeen, avaisi kotiseutumme syvimmän olemuksen.