Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Herätyskirje kuntalaisille ja päättäjille

MIELIPIDE Suomessa kunnat on perustettu järjestämään kuntalaisille peruspalvelut. Tärkeimmät henkilöt kuntalaisten palveluiden takana kunnissa ja kylissä olivat aikoinaan ainakin kunnanjohtaja, lääkäri, poliisipäällikkö ja palopäällikkö. Kirjoitan tämän mielipiteeni kunnan pelastustoimen näkökulmasta, koska sen parhaiten tunnen. Tampereen aluepelastuslaitos aloitti toiminnan Pirkanmaalla vuoden 2003 alusta, jolloin toimin Ikaalisten palopäällikkönä. Alueellista pelastustoimea on käytetty yhtenä esimerkkinä SOTE-järjestelyjä ja maakuntahallintoa suunniteltaessa, siksi pelastustoimen toteutumisen arviointi on juuri nyt paikallaan. Mielestäni pelastustoimi on 14 vuoden aikana mennyt päin takapuolta. Ei ehkä Tampereen, vaan Pirkanmaan näkökulmasta. Perustelen näkemystäni sillä, että 2000-luvun alussa Luoteis-Pirkanmaalla oli 7–8 pelastustoimen päällystöviranhaltijaa ja nyt niitä on yksi. Kunta-aikana pelastustoimen tehtävänä oli antaa lausunnot kaikkiin rakennuslupiin, ottaa kantaa kaavoitukseen, tehdä erikoiskohteiden palotarkastukset, hoitaa muu palotarkastustoiminta, kouluttaa hoiva-alan ja yritysten henkilökuntaa ja taloyhtiöiden turvallisuuspäälliköt sekä vakituinen ja vapaaehtoinen henkilöstö sekä hoitaa pelastustoiminta, väestönsuojelu ja öljyntorjunta alueellaan. Päällystön osuus pienissä kunnissa oli ainakin puolet koko pelastustoimesta, jollei enemmän. Käsitykseni mukaan pelastustoimen menoista kuntien maksuosuus ei ole muuttunut, vaikka palveluista yli puolet on poistunut suurimmasta osasta Pirkanmaan kuntia. Missä kunnissa ennen ollut päällystö nyt on, en täysin tiedä. Myös pelastustoiminta on kunnissa lähtenyt jyrkkään alamäkeen, nuoret ja kyvykkäät palomiehet menevät Tampereelle ja sivukylät täyttyvät eläkettä odottelevista miehistä. Silloin, kun 1974 tuli laki, että kunnassa pitää olla päätoiminen palopäällikkö, jonka tärkein tehtävä oli vastata pelastustoiminnasta ja myös vpk:n ja muiden vapaaehtoisten pelastushenkilöiden toiminnasta, valvonta myös näillä sektoreilla pelasi, nyt on valitettavasti toisin. Olen erittäin huolissani, että jos pientä osaa (pelastustoimi lienee 1:70 osa sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin verrattuna) kunnan toiminnoista ei osata hoitaa tasapuolisesti kaikille Pirkanmaan asukkaille, niin kuinka sotessa tulee käymään? Kuntien johtajat, nykyiset ja tulevat päättäjät, älkää antako kunnista kyseisiä palveluita pois! Se ei missään nimessä ole kuntalaisten etujen eikä demokratian mukaista. Kyläpoliisi on hävinnyt, pelastustoimi on kohta vain vpk, jos sitäkään, ja sotekin on kohta poissa, kunnista tulee täysin torsoja. Mielestäni perusterveydenhuolto tulee jäädä kuntiin ja erikoissairaanhoito siirtää valtiolle. Mitä järkeä on, että tamperelainen työuransa päättänyt kansalainen muuttaa eläkevuosikseen Ikaalisiin ja Ikaalinen maksaa erikoissairaanhoidon kulut? Älytöntä! Mitään sote-uudistusta ei tarvita, en ymmärrä, kenen etu se voisi olla? Myös pelastustoimi ja poliisi pitää saada takaisin palvelemaan kuntalaisia, niiden pitää olla lähellä ihmistä. Tämä olisi ehdottomasti paras ratkaisu ja käsittääkseni vielä huomattavasti halvempi, kuin tuleva byrokraattinen ja kankea, kuntalaisesta kaukana oleva järjestelmä. Annoin aluepelastuslaitokselle 14 vuotta aikaa hoitaa asiat, ennen kuin kommentoin niitä. Jos haluat lisätietoja, voi soittaa. Timo Silvan