Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

VaLePa nostaa Venskin paidan Vexve Areenan kattoon

Vammalan Lentopallo haluaa kunnioittaa Eduard Venskin hurjan hienoa uraa nostamalla ensimmäisenä VaLePan pelaajana hänen paitansa Vexve Areenan kattoon. Paidan nosto tapahtuu 21. tammikuuta Sampo-ottelussa, kertoo VaLePan toiminnanjohtaja Teemu Tolonen . Venskin pelinumeroa ei kuitenkaan jäädytetä. - Lentopallossa kun on rajallisesti noita pelinumeroita käytössä, perustelee Tolonen. - Ennen joulua olimme Eetuun yhteydessä ja sovimme asiasta. Eetun perhekin tulee paikalle ja katsotaan jos tulisi myös vanhoja pelikavereita. Valkovenäläinen Eduard Venski pelasi VaLePassa yhtäjaksoisesti 14 kautta. Hän voitti VaLePan paidassa kaksi Suomen mestaruutta. Venski valittiin yleisöäänestyksessä Sastamalan Vuoden urheilijaksi 2010. Venski valittiin kauden parhaaksi miesliigapelaajaksi 2011. Kaksimetrinen keskitorjuja valittiin kuusi kertaa liigan tähtiseitsikkoon. Vuonna 1977 syntynyt Venski pelasi VaLePassa ensimmäisen liigaottelunsa syksyllä 2002.