Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Jokinen kuntoutunee CEV-peliin - tuskin pelaa vielä Tiikereitä vastaan

Sunnuntain kotiottelussa kolhuja saanut VaLePan yleispelaaja Timo Jokinen selvisi tilanteesta näillä tiedoin säikähdyksellä. Jokisen polvi kuvattiin maanantaiaamuna. Kuvien perusteella polvesta ei ole mitään ”rikki”, mutta keskiviikon Tiikerit-peli jäänee tästä huolimatta Jokiselta väliin. – Kaikki on sinänsä polven osalta ok. Polveen on tullut niin sanottu luumustelma reisiluun päähän, mutta tukirakenteet ovat kunnossa, Jokinen kertoi tiistai-iltana. Hän osallistui jo tiistain aamuharjoituksiin joukkueen mukana, mutta ei ole vielä tehnyt jalalla hyppyjä. – Katsotaan, kauanko kestää, ennen kuin pystyn hyppäämään. Päivä kerrallaan mennään. Sunnuntain PerPo-pelissä hyökkäyksen jälkitilanteessa tullut loukkaantuminen säikäytti polvivaivoista viimeksi kolme vuotta sitten kärsineen pelaajan kunnolla. Ensituntemusten perusteella hän ehti jo pelätä pahinta. Nyt tilanne näyttää kuitenkin lupaavalta. Jokinen uskoo, että hän on pelikunnossa viimeistään CEV-cupin pelissä Tanskassa. Toinen osaottelu VaLePan ja Gentofte Volleyn välillä pelataan tiistaina 17. tammikuuta. Tätä ennen VaLePa kohtaa vielä mestaruusliigassa Kokkolan Tiikerit. Peli alkaa Vexve Areenalla keskiviikkona kello 18.30.