Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Lylynperä 18:s nuorten MM-hiihdoissa

Katri Lylynperä hiihti 18:nneksi alle 23-vuotiaiden MM-yhdistelmäkilpailussa Yhdysvaltain Utahissa. Kilpailu oli hänen ainoansa tällä MM-reissulla, sillä sairastelu pilasi muut startit. Eroa voittajaan tuli yli kaksi minuuttia. Maailmanmestaruuden vei Norjan Lotta Udnes Weng ainoastaan 3,8 sekunnin erolla Suomen Johanna Matintaloon. Venäjän Jana Kirpitshenko nappasi pronssin. Lylynperälle kisa oli vaikea sitä edeltäneen sairastelun takia. - Mietin pitkään, kannattaako terveystilanteen kannalta hiihtää. Koin kuitenkin olevani riittävän terve ja tärkeäksi saada tehtyä tehoharjoitus täällä. - Koko ajan hiihdin limitillä, syke oli varmaan enemmän kuin missään muussa kisassa tänä vuonna. En kuitenkaan missään vaiheessa päässyt kovin kovaa. Oli sellaista aaltoilua. Jaksoin kuitenkin ihan hyvin 15 kilometriä hiihtää. Positiivista oli, että alamäissä kuitenkin palauduin. Kisan jälkeen olin aika pettynyt koko reissun puolesta, mutta olisi hiihto voinut mennä sairastelun jälkeen ja tuolla valmistautumisella paljon huonomminkin. Kisan jälkeen se ei hirveästi lohduttanut, Lylynperä sanoi. Hänet valittiin Lahden MM-joukkueeseen, joten valmistautuminen aikuisten arvokisadebyyttiin alkaa seuraavaksi. - Matkustus, aikaeroon sopeutuminen ja mahdollisimman nopeasti palautumisen jälkeen tekemiseen kiinni ja kohti MM-kisoja, Katri Lylynperä toteaa.