Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Ehdokkaiden erot paljastuvat myös puolueiden sisällä

Sastamalassa kiikoislainen ehdokas ei ihan välttämättä kannata uuden uimahallin rakentamista yhtä innokkaasti kuin kaupungin keskustassa asuva ehdokas. Häijääläinen ehdokas ei ehkä halua upottaa veroeurojaan Varilan koulun isoon liikuntasaliin yhtä voimakkaasti kuin Vammalassa asuva ehdokas. Tyrvään Sanomat teki Sastamalan kuntavaaliehdokkaille kyselyn, johon vastasi peräti 102 valtuustoon pyrkijää. Vastausten perusteella ehdokkaat eroavat toisistaan nimenomaan asuinpaikan mukaan, mikä ei ole kovin ihmeellistä Pirkanmaan maantieteellisesti suurimmassa kunnassa. Kun astut äänestyskoppiin, ajattelet kuntavaaleissa todennäköisesti jotakin sopivaa henkilöä. Puolueella ei ole yhtä suurta merkitystä kuin eduskuntavaaleissa. Toki puolueidenkin välillä on eroja, myös Sastamalassa. Jos yleistetään, eniten isoja investointeja Vammalaan karsastaa kaukana kaupungin keskustasta asuva keskustalainen. Yllättävän moni kokoomuslainen kannattaa isoja investointeja Vammalaan, vaikka toki moni puolueen ehdokas jaksaa muistuttaa talouskurista. Äänestäjän kannalta olennaista on etsiä sopiva henkilö, koska puolueiden sisällä ehdokkaiden välillä on olennaisia eroja.