Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Miksi kaupunki ei hoida Hopun tekonurmea?

MIELIPIDE Sastamalan kaupungin liikuntatoimen tehtävänä on kaupunkilaisten liikunta- ja urheiluharrastuksen mahdollistaminen. Kaikkea kaikille on sula mahdottomuus ja jotenkin rajallinen budjetti tulee priorisoida. Tällä hetkellä harrastusta nimeltä jalkapallo kohdellaan epätasa-arvoisesti suhteutettuna lajin harrastajamääriin verrattuna esimerkiksi kaupungin vahvasti tukemaan jääurheiluun. Jalkapallon asema on tullut moneen kertaan havaittua esimerkiksi kenttien hoitamattomuutena. Hopun tekonurmi, joka tulisi harjata 1-2 kertaa kahdessa viikossa, on harjattu Keskuskentällä olevan kirjanpidon mukaan viimeksi 8.6! Samaan aikaan jäähalli on ollut auki jo useamman viikon niellen valtaosan pienen työntekijäjoukon käytännön työstä ja samalla palkkaresurssista, jota liikuntatoimi käyttää. Vaikka Keskuskentän nurmi näyttää kaukaa hyvältä (ja sijaitsee aivan jäähallin vieressä), todellisuudessa nurmea ei koskaan leikata jalkapallon lajisuositusten mukaisesti ja pelipäivinä nurmi on ollut aika-ajoin niin pitkä, että esimerkiksi tuomarin on vaikea havaita rajoja, jotka nekin on jätetty vahvistamatta ja näin haalentuneet nurmikon kasvun myötä. Tämän alkutilityksen jälkeen päästään numeroiden maailman eli harrastajamääriin ja siihen, kuinka paljon resursseja suhteutettuna käyttäjäkuntaan (ja imagohyötyyn?) jäähalli syö: Kohta 1. Palkkakustannukset: Ilman jäähallia työntekijöiden palkkakustannukset laskisivat radikaalisti, koska liikuntatoimella ei olisi palkollista iltaisin ja viikonloppuisin koko hallikauden ajan. Tällöin työntekijä(t) voisi(vat) olla paikalla vain tarpeen mukaan esim. Timanttikisoissa ja muissa isommissa tapahtumissa auttamassa järjestävän seuran talkoolaisia. Kohta 2. Sähkö-, vesi- ja muut jatkuvan käytön kustannukset: Jäähallin jäädytyskoneisto kuluttaa sitä enemmän, mitä lämpimämpää ulkona on. Näin ollen, kun jäähalli käynnistetään jo heinäkuussa ja valaistuskaan ei ole niitä halvimpia, alkavat paikallisten juniorijoukkueiden maksamat 35 euron tuntimaksut vaikuttaa todella anteliaalta lahjoitukselta kaupunkimme veronmaksajilta jääurheilijoille. Kustannuksiin voidaan vielä lisätä joka jäänajon yhteydessä käytetyt 250-350 litraa kaupungin vesijohtovettä suihkuttelusta puhumattakaan. Sastamalan Tilakeskuksesta ja Sastamalan Vedestä löytyy varmaan tarkempiakin lukuja. Kohta 3. Investoinnit: Jäähalliin juuri valmistunut peruskorjaus oli sekä käyttäjien että henkilökunnan mielestä hyvä alku, mutta täysin riittämätön. Peruskorjauksen hinta 165 000 euroa? Näin ollen kaupungin budjetissa on ilmeisesti varattuna 800 000 euroa vuosille 2019-2021. Jäänhoitokoneen hajottua 2015 hankittiin korvaaja 45 000 eurolla. Kohta 4. Harrastajat: Jalkapallo- (ja yleisurheilu-) kenttiä käytetään laajalla skaalalla: on lajeja on monia, käyttäjiä joka ikäluokassa, kentät koulujen lähellä = hyöty yhteiskunnallisesti suuri. Jäähallin käyttäjäkunta on aika vähäinen. Tänä vuonna näyttäisi olevan VaPS Jääliikunnalla suurin osa arki-iltaisin, jolloin muille harrastajille jää ylijäämävuorot ja hankalasti käytettävät päivävuorot. Viikonloppuisin VaPS:n pelit vievät suuren osan jääajasta. Vuonna 2015 käyttäjämäärät jäähallissa olivat noin 13 henkilöä/käyttötunti. Jouni Esko