Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Servin Hopunkallion ruokalan tiedotus ontuu

MIELIPIDE Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun olin katsonut lehdestä ja jopa netistä, että torstaina 9.3. Hopunkallion ravintolassa on lohta, perheemme herkkua. Niinpä pyysin myös vanhan, huonosti liikkuvan äitini mukaamme ja köpöttelimme paikalle pienellä porukalla todetaksemme, että kaksi tyyriin näköistä naishenkilöä istui ruokapaikan suljettujen ovien vieressä, kuin lipunmyyjät konsanaan. Kukaan meistä, sillä hetkellä kahdestakymmenestä nälkäisestä, maksavasta asiakkaasta, ei päässyt sisälle. Ihmetyksemme oli suuri ja kysyimme: Mitä täällä tapahtuu? Miksi emme pääse syömään? Missä tästä on ilmoitettu? - Tossa ovessa, oli vastaus. - Ja oli se netissäkin, lisättiin. Kotona huomasin, että Servin sivulle oli todellakin edellisenä päivänä eli 8.3. lisätty tieto poikkeavasta sulkemisajasta. Mutta kun minä luen sanomalehtiä ja niin varmaan myös ne muut 30–40 etupäässä iäkästä ihmistä, jotka kävelysauvojen ja rollaattoreiden avulla tai kuka mitenkin, pyrkivät lohiaterialle Servin ruokalaan. Lähellä kun ei ole muuta ruokapaikkaa, päivän lämmin ateria jäi ehkä monelta syömättä sinä päivänä? Eivätkä ”lappua ovessa” olleet huomanneet edes kaikki ne, jotka käyvät säännöllisesti, päivittäin kyseisessä ruokalassa, esimerkiksi sairaanhoitajat. Mitä opimme tästä? Tiedottaminen ja viestintä ei ole helppoa hommaa, eikä lasten leikkiä, vaan se vaatii muun muassa miettimistä, paljon työtä, kokemusta ja tarkkuutta. Niin ja se ”yksityistilaisuus”? - Ministeriön väki, 140 henkeä, on maakuntamatkalla, meille kerrottiin. Ja vei vanhuksilta ruoan. Hyvä ruoka, parempi mieli