Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Puheenvuoro: Ei kukaan muuta Tampereelta Sastamalaan siksi, että täällä on Herra Hakkaraisen talo

PUHEENVUORO Sastamalassa ainakin jotkut ovat heränneet ymmärtämään, että kaupungin vetovoiman lisäämiseen tarvitaan muutakin kuin kirjamuseo ja unissaan kävelevä vuohi. (Tyrvään Sanomat 16.3.) Mutta mitä se jokin olisi? Yhden mielestä se olisi uimahalli, toisen mielestä se ei missään tapauksessa olisi uimahalli. Joku vannoo palvelujen säilyttämiseen kylillä, toinen keskittäisi palveluja enemmän. Aivan varmaa on, ettei Sastamalan kokoinen paikka ikimaailmassa voi kilpailla Tampereen kanssa kaupallisilla – tai kunnallisillakaan – palveluilla. Työpaikat saisivat varmasti osan ihmisistä muuttamaan, jos työpaikkoja olisi. Koskapa uusia työpaikkoja ei liiemmin Sastamalassa ole, eikä palveluillakaan kilpaileminen onnistu, tarvitaan jotain muuta. Tässä on kolme ajatusta pureksittavaksi: Koulut Jos halutaan houkutella lapsiperheitä – niin kuin ilmeisesti halutaan – kannattaisi muistaa, että vanhemmat saattavat valita perheen asuinpaikan sen perusteella, että lapset pääsisivät hyvään kouluun, kohtuullisen matkan päähän. Isommissa kaupungeissa kouluja jo valikoidaan. Peruskoulujen opetuksen kehittämiseen kannattaisi siis satsata. Samoin koulumatkojen turvallisuuteen ja sujuvuuteen olisi syytä kiinnittää aiempaa enemmän huomiota, tapahtui matka sitten apostolin-, polkupyörä- tai koulukyydillä. Kaikenlaiset kiusaamisen vastaiset ja hyvän käytöksen omaksumiseen tähtäävät satsaukset ovat erinomainen asia. Koulun ja sitä kautta mahdollisesti asuinkunnan valinnassa vanhem-mat kuitenkin kiinnittänevät enemmän huomiota siihen, miten kunnan kouluissa tarjottava opetus on parempaa tai huonompaa kuin muualla. Esimerkiksi koulujen digiloikasta puhutaan paljon, ja kuntien odotetaan satsaavan rahaa uusien laitteiden hankintaan kouluille. Kuitenkin digiloikka on jotain ihan muuta kuin sitä, onko läppärini neljän vuoden vai kolmen kuukauden ikäinen. Joskus – ja ainakin koodaamisesta puhuttaessa ihan jatkuvasti – törmää ajatukseen, että digiasioissa riittää, kun lapsille ja nuorille opetetaan tekniset taidot välineiden ja ohjelmien käyttämiseen ja tekemiseen. Eihän se todellisuudessa riitä mihinkään. Paljon tärkeämpää on ymmärtää, mihin, miksi ja millä tavalla näitä taitoja käytetään. Tarvitaan mediataitojen opetusta ja oppimista. Sen oppimista, mikä on sopiva foorumi minkäkinlaisen asian esittämiselle – ja että on asioita, joita ei kannata esittää millään foorumilla. Tarvitaan sen oppimista, mikä mediavälinen kulloinkin on tarkoituksenmukainen. Milloin kannattaa olla yhteydessä mesen kautta, ja milloin tehokkainta voisi olla ihan oikean kirjeen kirjoittaminen. Millainen tieto löytyy helpoiten googlettamalla, ja millaista voisi olla hedelmällisempää etsiä tietokirjoista. Mitä kannattaa kysyä kaverilta, ja mihin saisi hyödyllisemmän vastauksen vaikka opolta. Huomatkaa, että tarkoitukseni ei ole sanoa, että nyt voitaisiin sulkea rahahanat, kun ei kouluihin oikeasti tarvita sitä kaikkea tekniikkaa. Olen vain sitä mieltä, että rahaa voisi suunnata enemmän opetuksen kehittämiseen. Tällä hetkellä esimerkiksi on meneillään gradututkimus, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää kirjaston ja koulun mediakasvatusyhteistyötä Sastamalassa. Tässä vaiheessa tutkimusta näyttää jo selvältä, että hyviä uusia toimintatapoja on pystytty kehittämään. Paha kyllä, kirjaston määrärahat eivät taida riittää siihen, että näitä toimintoja laitettaisiin käytäntöön. Hyvät päättäjät, käsi sydämellä, mitä teille merkitsee uuden OPS:in tavoite peruskoulun ja muiden toimijoiden välisen yhteistyön lisäämisestä? Miten esimerkiksi kirjastoyhteistyötä voidaan lisätä, jos kirjaston määrärahoja samaan aikaan vähennetään? Matkailu Matkailusta puhuttaessa puhutaan yleensä Wanhan kirjallisuuden päivistä ja Sastamala Gregorianasta, Pukstaavista ja Herra Hakkaraisen talosta. Tuskin kukaan kuitenkaan muuttaa Sastamalaan siksi, että olisi lyhyempi matka kirjapäiville. Jotenkin näissä matkailukohteissa kävijät pitäisi siis saada kulkemaan Sastamalassa muuallakin, ja ihastumaan kaupunkiin. Jos matkailija saataisiin jalkautumaan vaikkapa Nälkälänmäen ihastuttavalle pientaloalueelle, saattaisi hänen mielessään alkaa itää ajatus, että Sastamala voisi olla hieno paikka asuakin, ei vain käydä. Olen jo usean vuoden ajan odotellut, että Sastamalan – ja sitä ennen Vammalan – matkailuihmiset ymmärtäisivät tehdä kävely- ja pyöräilyreittikartaston Sastamalan alueelta. Sastamalasta löytyy niin kaupungista kuin kyliltäkin viehättäviä alueita, joille turisti voisi mielellään jalkautua, kun hänellä olisi apunaan kartta johon olisi merkitty kauniit kylänraitit, hienot maisemat, kesäkahvilat. Tätä kautta voisi pikkuhiljaa olla mahdollista myös tarjota menestymisen edellytyksiä pienille käsityöläisputiikeille. Tässäkin tietysti digiloikka olisi paikallaan: paitsi paperisena, kartta pitäisi tarjota myös mobiililaitteeseen ladattavana sovelluksena. Nälkälänmäen lisäksi olen itse tykännyt kävellä ja pyöräillä keskustan pientaloalueella; Rautaveden kummallakin rannalla; Tyrväänkyläntietä voimalaitokselle, ja siitä Kiikkaan päin, tai Teukkulantietä Keikyään; Kiikan kyläraitilla, Keikyän kirkon ja siltojen tienoilla, Karkun kylällä. Miten olisi vaikka kesäkilpailun järjestäminen reittien kartoittamiseksi? ”Ilmianna Sastamalan ihanin kävely-/pyöräilyreitti.” Ja polkupyörien vuokrausta Pukstaavilta. Viheralueet, ryytimaat Viherympäristöjen, niin rakennettujen kuin luonnonympäristöjenkin, arvostus lisääntyy koko ajan. Vihreän hyvää tekevä vaikutus ymmärretään ja ihmiset hakeutuvat kasvien, maan ja veden äärelle. Luontoharrastukset ovat uudessa nousussa, eikä isommissa kaupungeissa riitä viljelypalstoja likimainkaan kaikille halukkaille. Sastamalan kaupungin päättäjille viheralueet tuntuvat kuitenkin olevan vain välttämätön paha: Rantareittejä ei saada aikaiseksi. Rannat nähdään arvokkaina vain tonttimaana. Puistot ovat mielikuvituksettomia nurmikenttiä tai hoitamattomia ryteikköjä. Puistokatu on nimensä irvikuva. Koulukasvimaita ei kukaan ole tainnut edes mainita. Ryytimaita, eli viljelypalstoja, ei Sastamalan kaupunki ole tarjonnut koskaan, Vammalassa niitä on kuuleman mukaan joskus ammoin ollut. Sastamala ei ikinä pysty kilpailemaan Tampereen kanssa kaupallisten palvelujen tarjonnalla. Päättäjät osoittavat ymmärtäneensä tämän, kun he haluavat niin kovasti saada myyntiin omarantaisia tontteja hyville veronmaksajille. Viehättäviin viheralueisiin ja viljelypalstoihin satsaaminen osoittaisi kuitenkin, että Sastamala on vaihtoehto myös niille veronmaksajille, joilla ei ole varaa siihen omarantaiseen tonttiin. Ei kukaan muuta Tampereelta Sastamalaan siksi, että täällä on Herra Hakkaraisen talo, onhan Tampereella niin paljon enemmän kaikkea. Joku saattaisi kuitenkin muuttaa Sastamalaan siksi, että täältä saisi viljelypalstan. Tai siksi että kävely/pyöräilymatkan päässä kotoa olisi kaksi hyvää uimarantaa ja kolme kivaa leikkipuistoa, monta paikkaa lähteä piknikille ja nauttia kasvu-kauden mittaan uutta ilmettä saavista istutuksista. Puutarhakulttuuri täytyisi saada kukoistamaan kulttuurikaupunki Sastamalassa, ja kau-punki voisi toimia asiassa mallina. Poliittiset päättäjät, kaupunginjohtaja ja kaupungin maankäyttö- ja puisto-osastot voisivat tehdä ensi kesänä opintoretken puistoistaan kuu-luisaan Kotkaan. Ja toisen vaikkapa Annalan ryytimaille Helsinkiin. Jospa tällaiset retket avaisivat silmiä sille, että kaupungin vetovoima on muutakin kuin pari matkailukohdetta ja omarantaisia tontteja. Ja se kaivattu iskulausekin nousi kahvipöytäkeskustelussa esiin: Sastamala – paremman puutteessa! Kiikassa asuva kahden lapsen äiti.