Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Kyläkoulujen loppu voi olla uuden alku

Sastamalan kaupunki on lopettanut useita kyläkouluja olemassaolonsa aikana ja liitoskunnat ennen sitä. Lähes poikkeuksetta alueiden asukkaat ovat puolustaneet koulujaan, kun lakkautuspäätöksiä on tehty. On kerätty adresseja ja allekirjoituksia. Viimeksi viime vuonna Sastamalan kaupungin kouluverkkoselvitys herätti suuria tunteita kuntalaisissa. Laviassa perusopetuksen jatkuminen on yksi keskeisimmistä huolenaiheista. Koulua on pidetty kylän elinvoiman symbolina. On helppoa ajatella, että koulussa kirmaavat ja koulumatkaa kulkevat lapset kertovat kylän tulevaisuudesta. Koulua on lisäksi pidetty kylätoiminnan keskuksena ja sen toiminnan on pelätty loppuvan koulutoiminnan mukana. Varmasti näinkin on vuosikymmenten aikana käynyt. Koulujen lakkautus ei kuitenkaan liene tähän kehitykseen ainoa syy. Olennaista on huomata, että koulurakennukset ovat jääneet ja avanneet mahdollisuuksia uudelle toiminnalle. Vuodet ovat osoittaneet, että tilat eivät ole jääneet tyhjilleen. Niistä ovat kiinnostuneet kyläyhdistykset, yrittäjät ja nostalgista kotia etsivät ihmiset. Kylät ovat saaneet uusia asukkaita ja palveluita. Tämä osoittaa, että maaseutu kiinnostaa ilman kilometrietäisyydellä olevaa kouluakin. Pääkirjoitus on julkaistu Tyrvään Sanomissa 4.5.2017.