Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Italialainen opettajaopiskelija Simona Guerra ihastui Suomeen ja Suodenniemeen – ”Suomessa on upea koulujärjestelmä”

Suodenniemen koulun italialainen Simona Guerra löysi sattumalta internetin kautta. Hän halusi tulla harjoittelemaan pohjoismaiseen ympäristökouluun. Suodenniemen koulu on ollut Vihreä lippu -koulu jo vuodesta 2011 lähtien. Vihreä lippu on osoitus pitkäjänteisestä, aktiivisesta ja korkeatasoisesta ympäristökasvatustyöstä. Italialaisopiskelijan harjoittelun järjestyminen oli vaakalaudalla, sillä majoituspaikkaa ei meinannut aluksi löytyä. Kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin, sillä suodenniemeläiset Hilkka ja Erkki Helavuori ottivat nuoren opettajaopiskelijan avosylin vastaan ja majoittivat hänet harjoittelun ajaksi. – He ovat minulle rakas Suomen-perhe, sanoo Simona Guerra. Hän tuli Suomeen syyskuussa ja harjoittelu Suodenniemen koululla päättyi joulukuun alussa. – Kolmen kuukauden aikana sain kokea kolme vuodenaikaa. Suomalaisille joulu on tärkeä juhla. Joulu antaa iloa ja toivoa suomalaisille pimeyden keskellä. Syksyn aikana Simona kertoo kaivanneensa kotimaastaan juuri auringonvaloa ja italialaista ruokaa. Oppilaiden vapaus yllätti Suomalaisessa koulujärjestelmässä Simona Guerraan teki vaikutuksen muun muassa oppilaiden vapaus. – Italiassa lapset istuvat oppitunnit pulpeteissaan, eikä heillä ole samaan tapaan välitunteja tai taukoja kuten Suomessa. Suomalaiset lapset saavat opiskella vapaammin eri tiloissa, eikä opetus ole niin opettajajohtoista kuin Italiassa, hän vertaa. Simona kävi tutustumassa kahdeksaan suomalaiseen kouluun alakouluista yläkouluihin sekä lukioon ja yliopistoon. – Suomessa on upea koulujärjestelmä, hän kehuu. – Kouluissa on panostettu viihtyvyyteen ja hyvinvointiin, nuoret haluavat oppia ja opiskella. Opiskelujensa aikana Simona on ollut vaihto-opiskelijana myös Puolassa ja Espanjassa. – Suomessa pääsin näkemään opetusta laajemmin ja pääsin osaksi koulun arkea. Tämä oli arvokas kokemus minulle. Suodenniemen koulussa Simona Guerra oli mukana kaikkien luokkien toiminnassa. Hän teki ympäristökasvatuksen tutkimusta koulun 3.–4. yhdysluokassa selvittäen oppilaiden asenteita ja näkemyksiä liittyen ilmastonmuutokseen. – Suodenniemen lapset elävät keskellä kauneinta luontoa, ikään kuin vihreässä ”kuplassa”. Italialaiset lapset ovat tietoisempia ilmastonmuutokseen liittyvistä ongelmista, sillä heille ne näkyvät konkreettisempina asioina, kuten tulvina, kuivuutena ja maastopaloina, Simona sanoo. Tutkimukseen liittyvät tehtävät jatkuvat vielä kevätlukukaudella. Tämän mahdollistaa Etwinning-sivusto, jolle kerätään yhteiset tehtävät kuvin, tekstein ja videoin. Oppilaat kielikylvyssä Suodenniemen koulun oppilaat pääsivät syksyn aikana todelliseen kielikylpyyn, kun kommunikointi Simona Guerran kanssa tapahtui englanniksi. Oppilaat oppivat myös italialaisia sanoja ja sanontoja. Syksyn aikana Simona piti koululla myös aikuisten italian kurssia, jolloin hän sai jakaa omaa kieltään ja kulttuuriaan. Simona Guerra valmistuu opettajaksi Macceratan yliopistosta kesällä 2020. Suodenniemen koulun opettajainhuoneesta Simona jää kaipaamaan yhteisöllisyyttä sekä lämmintä ja kannustavaa tunnelmaa. – Haluan tuoda äitini tutustumaan Suomeen, jolla on nyt tärkeä paikka sydämessäni.