Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

Kotien hyllyjen kätköistä löytyy outoja tavaroita nuoremman polven ihmeteltäväksi – Näin on myös sastamalalaisten Sisko ja Kalevi Harmaalan kohdalla

Sastamalalainen Sisko Harmaala esittelee lapsuuden peruja olevaa perinteistä vähäkyröläistä lelua. Pläkkipellistä tehty pieni siipipyörä, fyrry, on osa suvun historiaa. – Tätini toimi miehensä apulaisena heidän kiertäessään maakuntaa pläkkipeltiä ja niistä tehtyjä tavaroita myyden. Minäkin sain välillä olla tädin apuflikkana, Sisko kertoo. Pläkkyrit ostivat pläkkipeltiä kilokaupalla ja tekivät niistä pläkkiverstailla erilaisia tuotteita. Soikeita ja pyöreitä käyttöesineitä valmistettaessa jäi kanttisista paloista kulmakappaleita. Niistä tehtiin leluja, sillä yhtään hukkapalaa ei sopinut jättää käyttämättä. Ensin hevosella Peltilevyjä, sekalaisia taloustavaroita ja leluja myytiin niin kauppiaille kuin markkinoillakin. Pläkkikauppiaat liikkuivat 1920- ja 30-luvuilla hevosen kanssa. Myytävät tuotteet laitettiin kärryihin, jotka suojattiin eräänlaisella katoksella, komilla. Pläkkikauppiaita kutsuttiinkin komikauppiaiksi. Sittemmin siirryttiin autojen käyttöön, ja pellikuorma kulki kätevästi ajoneuvon katolla. Mitä pläkkikauppiaat sitten myivät? Kalevi Harmaala listaa pläkkitavaroiksi esimerkiksi karjataloudessa käytetyt kannut, erikokoiset suppilot, astiat, pesusoikot, sangot, hinkit ja rännit. – Pläkkiverstailla tehtiin myös mitta-astioita, joiden vetoisuuden tarkisti vakaaja, jota myös kruunariksi kutsuttiin. Hän löi hyväksymismerkin eli kruunun kuvan litranmittoihin ja öljykannuihin, Kalevi kertoo. Peltiastioiden ja -lelujen, kuten fyrryjen ja nuken astioiden, myynti loppui pikku hiljaa sotien jälkeen. Kaupanteon sammutti uuden materiaalin, muovin tulo markkinoille. Pelli taipuu nykyään enää harvojen käsissä astioiksi ja leluiksi. Vähäkyröläinen pläkkäriperinne elää perinnetuotannon yhteydessä. Niin, ja Kalevin käsissä oleva esine on nykyaikaistettu versio vanhan ajan hamehen lämmittäjästä. Sellaisia käytettiin hameen alla kivikirkossa istuessa. Juttua muokattu tiistaina 2.4. kello 15.14. Täsmennetty hamehen lämmittimen kuvausta.