Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Testaa, oletko yhtä taitava kuin Marttilan koulun kuudesluokkalaiset – Katso video

Ei se ole ihan niin helppoa, kuin voisi luulla, tuumaa Seppo Rehakka Marttilan koulun pihassa Vammalassa. Hän ohjaa oppilaita polkupyörän ajoharjoitteluradalla. Pyörällä on tarkoitus kiertää merkkejä, ajaa lankun päältä ja napata paperimuki kepin nokasta ajon aikana. Tyrwään kone- ja kulkuneuvoharrastajat sekä Autoliitto järjestivät Marttilan koululla liikenneturvallisuuspäivän. Ajoharjoittelun lisäksi ohjelmassa oli polkupyörien katsastusta. Tapio Jalonen Tyrwään kone- ja kulkuneuvoharrastajista muistuttaa, että syksyn tullen aamut ja illat pimenevät, ja heijastimet ja valot on syytä kaivaa esille. – Kun jalankulkija kulkee pimeällä katuvalojen alla, niin hän näkee ihan hyvin ja ajattelee, että autotkin näkevät hänet. Mutta näin ei ole, Jalonen sanoo. – Autoilijan on vaikea havaita pimeässä tummiin pukeutunutta jalankulkijaa tai pyöräilijää, jolla ei ole heijastinta tai valoja. Vastaantulevan auton valot häikäisevät ja märkä tienpinta kiiltää kuin peili. Liikennepäivässä oppilaille jaettiin heijastimet sekä pyörään kiinnitettävät valot. – Sillä ehdolla, että lupaatte niitä käyttää, Jalonen sanoo. Marttilan koulun kuudesluokkalaiset Elli Malmberg ja Vilma Haavisto kulkevat koulumatkan pyörällä. Liikennepäivän päätteeksi he kiinnittävät pyöriinsä irrotettavat etu- ja takavalot. – Valkoinen valo eteen ja punainen taakse, tytöt tietävät. Katso video ajoharjoitteluradalta Marttilan koululta: