Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pelkkä myönteinen usko ei riitä lisäämään asukasmäärää – Askeleet ovat oikeat, mutta vauhti hidas

Sastamalan synnystä on kulunut 10 vuotta, eikä kuntien avioliitto ole ollut tänä aikana mutkaton. Kaupunginosien eriarvoisuus on toistuva puheenaihe, mitä hiljattain julkistettu väestöennuste voi edelleen lisätä. Sastamala selvittää parhaillaan, mitkä kaupungin alueet menettävät asukkaitaan vuoteen 2040 mennessä. Sanomattakin on selvää, että selvitys on yksi ohjenuora, jolla loppuvuonna tehdään päätöksiä sivistystoimen palveluverkosta. Ratkaisuihin vaikuttavat myös koulujen kuntotutkimukset. Ne ovat nyt analysoitavana. Vaikka väestöennuste on ikävänpuoleinen, moni sastamalalainen viihtyy asuinkunnassaan. Viitteitä tästä antaa Tyrvään Sanomien juhlavuoden hengessä toteuttama satunnaisgallup. Sen perusteella useat kaupunkilaiset kokevat alueen palvelut riittäviksi ja seudun kauniiksi, sopivankokoiseksi sekä turvalliseksi elää. Nämä ovat valtteja, joihin muualta muuttaneet ovat ihastuneet. Näiden varaan on myös hyvä rakentaa kaupungin vetovoimaa. Mielessä on silti pidettävä se, että pelkkä myönteinen usko ei riitä. Tarvitaan myös tekoja ja tekijöitä. Haaveet muuttajista ovat tuulesta temmattuja, jos alueella ei ole töitä ja sopivasti palveluja. Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg kuuluttaa kaupungin elinvoiman kasvattamiseksi lisää pontta. Askeleet ovat oikeansuuntaiset, mutta vauhti hidas. Vaikka kipeää tekisikin, resursseja on nyt käytettävä harkiten ja väestönlisäystä tukeviin toimiin kohdentuen. Muuta vaihtoehtoa ei ole.