Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Prisma-hanke edistää keskusta-alueen vetovoimaa – Samalla tullee uudistus Tuomiston ympyrän liikenteeseen

Koronarajoitusten kiusaama kevät on ollut täynnä ikäviä lopetus-, lomautus- ja talousahdinkouutisia. Tässä tilanteessa Pirkanmaan Osuuskaupan keskiviikon uutinen on enemmän kuin odotettu. Sitä se toki olisi ilman koronaakin. Prisman sijoittumisesta Sastamalaan on puhuttu pitkään. Jo viime joulukuussa Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko vahvisti Tyrvään Sanomille , että Sastamala on yksi paikkakunnista, joita yritys tutkii uuden Prisman sijoituspaikaksi. Maaliskuussa Mäki-Ullakko paljasti, että sijoituspaikkana selvitetään juuri Sastamalan kaupungin teknisen varikon seutua, eli aluetta, jota nyt ryhdytään kaavoittamaan uudelle tavaratalolle. Prisma-hankkeen eteneminen osoittaa, että Sastamala on yritysten silmissä vetovoimainen alue. Tämä valaa uskoa myös keskustan kehittämiseen, sillä uusi Prisma on toteutuessaan suhteellisen lähellä kaupungin ydinkeskustaa. Osuuskaupan valitsema alue sijaitsee lähellä Ojansuun päiväkotia ja Tuomiston liikenneympyrää. Alueelle on valmisteltu niin sanottua Vammalantien jatkeen asemakaavaa. Nyt tämä kaavoitus nytkähtää vauhtiin. Edetessään tämä tarkoittaa myös sitä, että toistaiseksi ei mihinkään -johtanut liittymä Tuomiston ympyrästä Tampereentielle kaupungintalon kohdalle rakennettaneen valmiiksi. Kaupungin keskusta kehittyy siis liikenteellisestikin.